Se, että olet voittanut luonnon lottoarvonnassa pääpotin, eli syntynyt terveenä, ei tarkoita muuta kuin sitä. Siis sitä, että olet terve ja ehkä vähän sitäkin, että sinulla on ollut hyvä tuuri. Itselläsi ei siihen ole edes sitä kuuluisaa osaa tai edes arpaa. Asia on vaan kohdallasi sattunut menemään niin.
Jonkun toisen kohdalla niin ei käynyt tai oikeastaan aika monenkaan kohdalla. Suomalaisista miehistä 10- 15% ja naisista pian sama otos nosti niin sanotusti heikomman kortin. Eikä sekään tarkoita muuta kuin sitä. Siis sitä, että heillä oli huonompi tuuri.
Näistä huonotuurisista nimittäin tuli ja tulee alkoholisteja. Tähänpä toteaa tuo onnekas, kutsustaan häntä nyt vaikka Hannuksi, että ei ole kyseessä tuuri vaan oma valinta. Mutta onko tosiaan niin? Jos tarkastellaan suomalaisten henkilöiden elämää ja kehittymistä lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi, niin lähes jokaisen elämään kuuluu alkoholikokeilut. Jossain vaiheessa elämää koetaan varsin luontevaksi ottaa se ensimmäinen huikka. Joillekin se tarjoillaan kotona rippijuhlissa vanhempien toimesta ja toisille pullo sihahtaa auki puskassa yläasteen päättäjäisissä. Tai, niin kuin Hannulle, ”konjamiini kihahtaa hattuun” vasta kunniallisen täysi-ikäisyyden koitettua. Yhteistä on se, että alkoholia siirtyy verenkiertoon lähes jokaisella.
Seuraukset vain ovat erilaiset. Hannu toki tähän nopeasti toteaa, että kyllähän hän tietää rajansa eikä koskaan ryyppäisi elämäänsä pilalle; sehän olisi ihan typerääkin pilata oma elämänsä sillä tavalla. Hannu juo mieluummin hallitusti.
Näin tekisi myös Raimo. Enemmän kuin mieluusti. Mutta kun ei pysty. Raimo nimittäin veti sen lyhyen tikun. Raimokaan ei toki luokkabileissa lämmintä ”porvoon lankkua” väkisin niellessään suunnitellut, että joisi itsensä ensin muutaman kerran katkolle ja sitten lopulta kaiken menettäneenä rappukäytäviin nukkumaan pakkasta piiloon. Ei Raimolla käynyt mielessäkään sellainen. Raimo mietti Lissua ja sitä miten saisi rohkeutta niin paljon kerättyä, että tohtisi viereen istua. Alkoholin alkaessa vaikuttaa hiljainen Raimo muuttui sukkelaksi sanailijaksi, jonka oli helppo lähestyä jopa Lissua. Eikä Raimo suoraan sieltä luokkabileistä katkolle lähtenyt vaan vasta 20 vuoden kuluttua.
Hannu on asiasta kysyttäessä sitä mielipuolta, että helppoa elämäähän tommonen on; senkus elää ku sika pellossa ja juhlii ja rällää vaan kaiket päivät. Mistään ei tarttis ottaa vastuuta senkus ryyppäis vaan. Kyllähän hänkin voisi niin tehdä ja helppoa olisi. Minä väitän, että se ei onnistuisi. Ei hauskan pitäminen eikä vuosien juomien. Hannu ei nimittäin ole alkoholisti. Jos Hannu alkaisi juoda niin viikossa krapulat olisi sitä luokka, että Hannu itkisi itsensä uneen. Itsensä kuoliaaksi juominen ei nimittäin ole helppoa.
Olen nähnyt monia henkilöitä, jotka ovat juoneet kuten alkoholistit ja jopa käyttäneet huumeita erittäin rajusti, mutta silti he eivät ole olleet alkoholisteja tai addikteja. Eräänä päivänä he nimittäin lopettivat päihteiden käyttämisen ilman sen kummempia ponnisteluja, eivät koskaan enää käyttäneet tai kykenivät esimerkiksi alkoholin kohtuukäyttöön. Heidän kohdallaan näytti siltä, että kyseessä oli ollut jokin vaihe elämässä, joka vain meni ohi. Alkoholistin kohdalla näin ei käy.
Onko siis niin, että tietyssä osassa ihmisiä vain on tuo ominaisuus jo syntyessään, että he eivät pysty hallitsemaan päihteiden käyttämistä alkua pidemmälle? Ja käykö niin, että jos henkilö ei käytä päihteitä, syntyykin riippuvuus johonkin muuhun, kuten pelaamiseen tai syömiseen?
Mielestäni ihan mahdollista ja jopa todennäköistä. Tekemistä on varmasti perintötekijöilläkin.
Kun aloin katsella asiaa tältä kannalta, alkoi sorahtamaan korvaan yhä enemmän se miten alkoholismiin suhtaudutaan.
Työpaikallani kävin keskustelun, jossa hoitoalan ammattilainen ilmoitti, ettei hänellä riitä ymmärrystä alkoholistien suhteen. Syynä oli se, että he itse juovat itsensä tärviölle.
Totta tuokin, mutta eikö ammattilainen itse ollut koskaan maistanut alkoholia?
Oli tietenkin, mutta ei hänelle siitä koskaan ollut mitään ongelmia aiheutunut kun taas joku juoppo juo itsensä katuojaan.
Niin. Kun se on juuri se juttu. Että joutuu juomaan itsensä ojaan.
Molemmat henkilöt ovat tehneet kuitenkin saman valinnan; maistaneet alkoholia vaikka tietoa alkoholin vaaroista on paljon saatavilla. Kumpikin on tiennyt, että jonkinlainen riski on olemassa. Silti kumpikin on alkoholiin tutustunut. Toisella oli ehkä paremmat perintötekijät ja siksi hän nyt ylenkatsoo toista, jolle ei käynyt yhtä hyvin.
Ymmärrystä riitti vielä anoreksiaan vaikka siinäkin on kyse siitä, että henkilö itse on syömättä ja voi siksi kuolla. Ehkä siksi, että tämän ammattilaisen tutuissa ja sukulaisissa ei ollut yhtään anorektikkoa. Juoppoja oli muutama ja sen huomasi. Varmasti jokainen suomalainen tuntee jonkun jonka juomisesta on kärsinyt tai ollut huolissaan. Siksi alkoholismista puhuminen nostattaa tunteet niin pintaan, ettei aiheesta meinaa voida puhua. Pintaan pulpahtava tunne on viha ja alkoholistia halutaan rangaista teoistaan, eli siitä että juo, eli siitä että on sairas. Sen myöntäminen, että olisi kyseessä sairaus, ei onnistu. Jotenkin tulee sellainen olo, että alkoholisti pääsee liian helpolla jos ”se ei oo sen syy”.
Tällä ei pitäsi olla väliä ja tästä asiasta kiistelyyn on turha käyttää aikaa. Ihmisiä kuolee alkoholismiin ja siihen olisi saatava apua ja tehokasta hoitoa nopeasti.