Paitsi elokuvissa. Hyvät häviää siksi, että niillä on säännöt. Ja ne säännöt niistä ehkä juuri tekee hyviä.
Elokuvassa hyvä haluaa aina tapella pahaa vastaan ilman asetta. Hyvä heittää aseen maahan ja paha kaivaa pyssyn povarista ja ampuu hyvän. Elokuvassa hyvä kuitenkin pelastuu. Ja jollei hyvä halua taistella aseettomasti, hän ainakin kääntää selkänsä pahalle varmistamatta, että paha on kuollut oikeasti. Sitten paha taas hyökkää. Mistä syystä se hyvä silloin kuolee tai haavoittuu? Tyhmyyden takia.
Elokuvan henkilöt on jaettu erilaisiin tehtäviin. Jotkut ovat hyviä, jotkut pahoja, osa on sivustakatsojia, joku voi olla tyhmä jne. Elokuvaa katsoessa yleensä asettuu hyvän puolelle.
Nämä samat henkilöt ovat myös tosielämässä. Kuka sinä olet? Oletko sama kuin se kehen samaistut elokuvia katsellessa? Oletko sankari, joka puolustaa heikompaa?
Vai oletko sivusta katsoja? Tosielämän sivustakatsoja on se joka mielellään kuulee ja näkee tapahtumia. Hän ei kuitenkaan ota kantaa. Hän ei sekaannu. Asia ei kuulemma kuulu hänelle. Itseasiassa olet mitä suuremmissa määrin osa tapahtumia ja ne kuuluvat sinulle jos näet ne. Eikö?
Miksi sivustakatsoja sitten ei sekaannu? Siksikö, että jos hän on hyvä, hänellä on hyvän ihmisen säännöt ja oikeudet, joihin kuuluu niinkin pelottavia välineitä kuten toisen posken kääntäminen? Jos hyvä sekaantuu tappeluun hän saattaa tulla itse hakatuksi. Jos taas koulussa kiusaamiseen, saattaa joutua itse kiusatuksi.
Jos katsoja on paha, häntä ei kiinnosta tai sitten hän asettuu pahan puolelle.
Millainen maailma on sellainen, jossa sosiaalityö ja suojelu kohdistuvat pahoihin? Miksei se kohdistu uhreihin? Ihmisoikeuksien puolesta huutavat pitävät huolen siitä, että pahalla on riittävän hyvä olla ja että häntä ei myöskään pidetä pois yhteiskunnasta. Hänellä on oikeudet. Hyvillä niitä on vähän. Hyvillä ei ole oikeutta kävellä puiston läpi pimeässä turvallisin mielin. Hyvä voi soittaa poliisille ja mennä oikeuteen.
Joskus toivon, että hyvä voisi roiskauttaa pahan aivot seinälle kerrasta poikki menetelmällä!
Kuukausi: helmikuu 2014
Metsä vastaa jos kuuntelet
Jos päihderiippuvainen, sanotaan nyt vaikka narkomaani, onnistuisikin jotenkin lopettamaan huumeiden käyttämisen, minkälainen hän olisi? Hän olisi sellainen kuin oli huumeita käyttäessäänkin, ainoastaan selvä. Hänen ajatusmaailma olisi rikollinen ja tähtäisi omaan etuun sekä hyötymiseen. Hän kokisi kaikkien maailman tapahtumien olevan suunnattuja vain hänen kiusakseen ja ennen kaikkea hän kokisi, että sekä maailma, että muut ihmiset ovat jotakin velkaa hänelle. Ja tietenkin syyllisiä hänen ongelmiinsa.
Miksi näin? Siksi, että vain näillä ”asetuksilla” on mahdollista päivästä toiseen jatkaa käyttämistä. Mikäli narkomaanin mieleen jotenkin kummasti aukeasi oovi, jonka kautta hän havahtuisi todellisuuteen, jotakin muuttuisi. Huumeet tietenkin estävät tämän todellisuuden tunkeutumisen mieleen. Käyttäessä ei voi havahtua. Käyttäessä ei voi toipua.
Tästä syystä, että ihminen siis jää sellaiseksi kuin on lopettaessaan käyttämisen, tarvitaan toipumista. Muutosta. Se on välttämätöntä sillä ilman sitä pysyvän raittiuden saavuttamien on mahdotonta.
Ihmiset tavoittelevat muutosta eri syistä. Yleensä siksi, että joko itse kärsivät jostakin asiasta tai aiheuttavat kärsimystä jollekin toiselle. Kuinka moni sitten todella muuttuu? Edes niistä jotka sitä todella haluavat? Kuinka moni vaimonhakkaaja pystyy muuttumaan? Kuinka moni ihminen voi muuttua päätöksellä vaikka yksin kotona. Jopa ylipainosta pääsemiseksi on järjestetty tv-ohjelmia jne ja silti muutos on yleensä väliaikanen.
Oman ajatusmaailman täydellinen muuttaminen onkin aikamoinen tempaus.
Tyttäreni yritettiin tappaa viime perjantaina. Hänen kallonsa hakattiin pesäpallomailalla ja veitsellä yritettiin lyödä. Tytär sai terästä kiinni ja sai vain haava käteensä. Tyttö pääsi karkuun ja jos hän olisi menettänyt tajuntansa, olisi hänet saatu kiinni ja tapettu.
Kuuden vuorokauden kuluttua hän omasta tahdostaan palasi käyttämään. Hänelle oli valmiina kuntoutuspaikka. Lahja. Lahja, jonka avulla hän olisi voinut saada taidot ja ajatukset joiden avulla elää elämää. Hän ei sitä ottanut vastaan vaikka sinne itse oli halunnutkin. Käyttämisen pakkomielle pyyhkii mielestä muut.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että mikään muu kuin toipuminen, ei tuo pysyvää raittiutta. Ei se, että henki lähtee, ei se että uhka kuolemasta on todellinen, eikä mikään muukaan. Vain se, että henkilö saa jostakin sen verran nöyryyttä, että hän istuu alas ja päättää kuunnella niitä henkiöitä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan raittiuden. Ja sen jälkeen lähtee seuraamaan ohjeita, tuntuivatpa ne miltä tahansa.
Näiden ohjeiden, tai ehdotusten avulla kaikki muuttuu.
Ensin pitäisi käydä läpi se mitä on tapahtunut. Miten meni. Ei siis niin, että kerrotaan miten mahtavia keikkoja tehtiin ja kuinka rahaa oli kuin Escobarilla konsanaan. Vaan niin, että saadaan esiin miten riippuvuus on edennyt. Toisin sanoen niin, että ensin oli kivaa ja sitten ei enää niin kivaa. Ensin riitti omat rahat ja sen jälkeen meni muidenkin rahat. Aluksi oltiin sanansa mittaisia ja lopuksi pelkkiä tavuja, jos niitäkään. Jollei tätä kosketusta todellisuuteen tule, muutos ei lähde käyntiin. Ihminen, jolla ei ole päihderiippuvuutta, ei voi ymmärtää kuinka suuressa harhassa voikaan elää. Olen työssäni kuullut tarinoita, joissa kerrotaan mitä hienoimpia tarinoita siitä millaista kartellia on tullut pyöritettyä. Kuitenkin edessä istuu henkilö, jonka takki on kuumalta 80-luvulta ja kengänpohjat ovat malli Chaplin. Ja ihan totta, henkilö uskoo itse kaiken kertomansa. Totuus tekee kipeää. Sen myöntäminen, että ei vaan onnistunut mikään on vaikeaa, mutta tärkeää tulevaisuuden kannalta. Kuvitelman päälle ei voi rakentaa.
No mitä sitten? Eipä silläkään vielä pitkälle päästä, että myönnetään täydellinen tappio ja nähdään että hallinta kaikkeen kemiaan meni viimeistään viime syksyn muuttolintujen mukana.
Tarttis saada toivoa ja tietoa paremmasta. Rohkeutta katsoa itseä. Nähdä, että jos toimii kusipäisesti edelleen, tulee yksinäinen taival ja jopa nenä kipeeksi. Vankkumaton usko johonkin, joka voisi auttaa. Jumala on ihan jees, muttei poista päihderiippuvuutta. Voi kyllä laittaa ”skodeja reppuun” niin, että jaksaa päivän kerrallaan. Entäs ne, joille Jumalaa ei ole? Jotkut tarvitsevat jotain mikä menee järkeen. Itselle järkeen meni se, että hakeuduin ”porukoihin, jotka olivat oppineet elämään täysin päihteettä” ja vielä näyttivät onnellisilta. Siihen oli helppo uskoa. Saattoipa olla, että porukassa istui sellaisiakin tyyppejä, joiden olisi kaikkien luonnonlakien mukaan pitänyt jo kolmevuotiaana kävellä ensimmäisen liikkuvan auton alle. Jos hekin olivat onnistuneet niin enköhän minäkin? Muita todisteita ei tarvittu.
No sittenkään ei homma vielä ole valmis. Alkaa mietityttämään, että kukahan tässä oikein on? Ja jos sanonta ”metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan”, on totta, voi siitä päätellä, ettei tässä ehkä sittenkään mikään ”maan mukava mies ole”. Vaan juuri se kentältä tullut, särmikäs ja rikkonainen, röyhkeä otus, jonka käsitys itsestä on peräisin horoskooppikirjoista.
Silloinhan voisi ottaa kynän käteen ja vähän kirjoitella taas. Ja nimenomaan itsestään. Saada vähän tietoa siitä millaisiin urotekoihin on tullut ryhdyttyä. Onko joskus mennyt muiden ja oman rahat sekaisin sekä erityisesti se, että mikä siellä on taustalla vaikuttimena. Yleensä motiivit ei olekaan ihan niin puhtaat kuin mitä itselleen selittää. Monesti vaan pelottaa niin perkeleesti, että se laittaa tekemään tekoja, joita ei kantsis tehdä.
Sitten kun on raapustellut nämä tiedot itsestään ja saanut selville onko tosiaan lintu vai kala niin tuskin sitä teosta kannattaa laatikoon laittaa. Tai itsekusetus senkus jatkuu. Olisi löydyttävä sen verran sitä rohkeutta, että kävisi sen jonkun ihmisen kanssa läpi. Ja viimeistään tämän jälkeen alkaa muutos näkyä jo muillekin. On huomattavasti helpompi hengittää ja toimia kun tiedostaa vaikuttimensa.
Ja jos innostuu siitä muutoksesta, jonka on saanut, voi jatkaa hommia. Miettiä, että millaisten asioiden kanssa on toistuvasti kusessa. Tuleeko käytyä vieraissa vaikkei kaikkia tuttujakaan ole vielä käyty läpi? Huvittaako vatkata takanapäin muiden asioita tai syytellä muita omista virheistä? Entä onko kaunapäissään tullut hilluttua? Ja sitten muuttaa nämä toimintamallit. Hyväksyä omat tunteet ilman, että se aiheuttaa verilöylyjä. Pohdiskella jonkun kanssa, josko löytyisi joku toinen tapa toimia. Joku vähemmän vahingollinen.
Jos aikaa ja innostusta riittää ja haluaa käveleskellä kaduilla ilman, että tarvitsee vilkuilla selän taakse niin voisi kirjoittaa listan henkilöistä, joita on vahingoittanut ja hyvittää tekosensa. Aiempien kirjoittelujen pohjalta on helppo nekin teot löytää ja jollei meinaa löytyä niin kysäistä joltain. Joskus aina kuulee, että en ala kentälle mitään rahaa antaa ja hyvittää. No velat on velkoja, nehän maksetaan eikös niin? Hyvittäminen on ihan muuta. Jotenkin pitää korjata se minkä on rikkonut. Jos on kymmenenkin vuotta piinannut pelolla ja muilla keinoilla omia vanhempia niin vähin mitä voi tehdä, on edes kysäistä, mitä on aiheuttanut. Jos on tullut käyteltyä perheen rahojakin niin niiden takaisin maksu antaa maksajalle enemmän kuin sille joka saa rahaa. Maksaja saa edes ripauksen itsekunnioitusta takaisin.
Ja sitten, illalla kun painaa päänsä tyynyyn voisi miettiä mennyttä päivää. Miten meni? Jos tuli sanottua Pertsalle pahasti niin otappa puhelin käteen ja korjaa heti teko. Sano vaikka aluksi, että anteeksi. Se avaa paljon ovia.
Näiden tekojen jälkeen voidaan todeta 100% varmasti, että jotakin muutosta ja toipumista päihderiippuvuudesta on tapahtunut. Toipumista voit mitata esimerkiksi sillä kuinka kiitollinen olet. Kiitollisuuden osoitukseksihan voisi sitten kertoa muille, jotka eivät vielä ole saaneet kiinni toipumisesta, että mikä sua on auttanut. Näillä toimilla tulet, onnellisemmaksi, aikuisemmaksi, luotettavammaksi, vapaammaksi, kykeneväksi kohtaamaan elämän sen omilla ehdoilla ja jos et koskaan enää ota ensimmäistä annosta, et voi retkahtaa.
Tämä on mun ajatus siitä miten voi muuttua ja miten voi toipua päihderiippuvuudesta. Muita keinoja en tiedä todelliseen muutokseen.
Voi myös vain lopettaa vetämisen, jatkaa kaupoista pöllimistä ja muiden kusettamista. Ilman muutosta ongelmien kohtaaminen ratkaistaan yleensä sillä ainoalla tavalla, eli käyttämällä…, mikä sekin on ihan jees: ainahan siitä voi syyttää jotain muuta. Sossua, poliisiä, äiskää ja iskää ja hankalaa lapsuutta.
Näyttäjä
Ihminen on kummallinen eläin. Ellei jopa kummallisin. Kuinka paljon hän näkeekään vaivaa näyttääkseen joltain mitä ei ole? Yleensä hän haluaa näyttää itsestään sellaisia piirteitä, jotka jostain syystä kokee paremmiksi kuin ne mitä hänellä ehkä on. Niin tehdessään hän unohtaa, etteivät muut näe hänessä yleensä sitä mitä hän haluaisi. Kuten näyttelijä näyttämöllä hän kiivaasti haluaa tehdä itsestään vaikkapa sankarin. Sankaria ei kuitenkaan näytellä niin, että näyttelee sankaria. Jos käyskentelee korskeasti, mutta nöyrästi lavan poikki, ei olekaan yleisön mielestä sankari vaan hullu jolla on identiteetti kateissa. Sankari rakentuu teoista. Yleensä rohkeista ja jopa epäitsekkäistä. Ja, ikävä kyllä, sellaisista, joita sankari ei itse kerro. Jos sankari kertoo, hän muuttuu taas yleisön silmissä. Tällä kertaa kusipääksi, joka on itseään täynnä. Sankarin täytyy siis teatterissa tai elokuvassa toimia rohkeasti ja urhoollisesti tarinassa. Katsojat näkevät sen ja tekevät hänestä sankarin. Oikeassa elämässä on vaikeampaa. Teot tulisi tulla kerrotuksi muiden kautta.
Hankalaa, vai mitä?
Facebookissa näkee päivittäin postattuna kuvia ja tekstejä, joiden viesti on selkeä: painu helvettiin, jollet hyväksy minua sellaisena kuin olen,
minua ei kiinnosta mitä ajattelet minusta,
jne…
Kuinka huono itsetunto pitää olla, että postaa tuollaisia juttuja? Kuinka paljon muiden mielipiteet oikeasti kiinnostavat ja vaikuttavat, että aggressiivisesti ilmoittelee, ettei ole niistä kiinnostunut?
Ihminen, joka ei ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, ei ole kiinnostunut siitä. Häntä kiinnostaa se yhtä vähän kuin minua jääkiekko. Jääkiekkoa ei ikään kuin ole olemassa minulle. En ole kovin tietoinen siitä. En koe sitä kohtaan mitään. En postaa siihen liittyviä tekstejä enkä muutoinkaan vakuuttele ketään siitä, ettei se merkitse minulle mitään.
Ja, kaikella rakkaudella, on ihan ok, että muiden ajatukset ja mielipiteet koskettavat ja myös se jos ne eivät kosketa. Itseäni koskettavat useinkin. Loukkaannun helposti ja pahoitan mielenikin.
Pointti tässä kirjoituksessa on se, miten ”katsoja” lukee ihmistä ja se miten se usein poikkeaa siitä mitä ”näyttäjä” haluaa näyttää.
Joskus taas halutaan näyttää jollekin toiselle millainen hän on.
Oletko koskaan kuullut, miten joku sanoo vielä ”näyttävänsä” sille tai tälle? Yleensä kyseessä on jonkinlainen kosto. On ehkä koettu vääryys, joka voi olla ihan todellinenkin ja päätetään, että näytetään ”mistä kana kusee”. Tässä kohtaa homma menee taas monimutkaiseksi. Näyttäjä näyttää ne kuuluisat ”närhen munat”, mutta ”katsoja” näkeekin vain hankalan, vihaisen ihmisen, eikä oikeastaan koskaan sitä mitä haluttiin. Hän ei näyttämällä näe omia virheitään tai muutu ihmisenä.
Ihmiset näkevät itsessään vain sen minkä he haluavat nähdä, eivät sitä mitä heille joku näyttää.
Oikeastaan ainoa ”näyttäjä”, joka näyttää kirkkaasti sekä hyvän, että pahan, on elämä. Ja elämä taitaa myös olla se, jonka ihmiset näkevät oikein, mutta senkin vain silloin kun itse niin haluavat.
Alkoholi + kannabis…eli ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä
Teeveestä tuli ohjelma, jossa seurattiin poliisien työtä. Kyseisessä jaksossa näytettiin tavanomaista yötä eräästä pienestä kaupungista. Kesäyön aikana partioille tuli eteen 68 erilaista tehtävää, joista kolme liittyi jotenkin eläimiin. Loput tehtävät johtuivat päihteistä. 65 tehtävää, joissa tilanteen aiheutti henkilö, joka oli käyttänyt yleensä alkoholia. Joissain tapauksissa kyseessä olivat huumeet.
Voisiko tästä päätellä, että mikäli alkoholia ja muita päihteitä ei käytettäisi, olisi poliisilla vain kolme tehtävää ihan tavallisena yönä?
Kuinka monta sellaista tapausta tiedät, joissa väkivallanteko on tehty selvin päin? Kuinka monta ihmistä on tapettu niin, että tappaja on ollut täysin päihteetön? Kuinka monesta perheestä on lapsia huostaanotettu niin, ettei siihen liity mitenkään päihteet?
Em. tekoihin liittyvät päihteet tavalla tai toisella 98%.
Alkoholi tappaa Suomessa joka päivä viisi ihmistä. On siis aika paljon todennäköisempää kuolla alkoholin aiheuttamiin haittoihin kuin saada lottovoitto.
Alkoholia verrataan kannabikseen. Se tunnustetaan vaaralliseksi aineeksi ja yleensä näistä kahdesta yhdessä puhuttaessa alkoholi luokitellaan vaarallisemmaksi. Sen kerrotaan olevan todella vaarallinen, mitä se onkin. Kummallista tässä keskustelussa on se, että alkoholin vaarallisuuden vuoksi halutaan laillistaa kannabis. Mielestäni se on ihmeellinen ajatus. Vähän sama kuin vapaana olisi henkilö, joka tappaisi viisi ihmistä joka päivä ja siksi pitäisi vapauttaa vankilasta kaikki sellaiset, jotka ovat vähemmän vaarallisia. Vapaaksi siis sellaiset, jotka tappavat vain kolme tai ne, jotka tekevät ryöstöjä. Eikö ennemmin pitäisi ottaa tämä vaarallinen henkilö kiinni?
Tilannehan on vähän sama kuin, että teinille olisi annettu vastuuta ja vapautta, joista hän selviytyisi vain vapaudesta. Vastuun kantaminen olisi vähän siinä ja tässä, niin kuin on suomalaisten ja miksei muidenkin, alkoholin käyttö. Teini onnistuisi ehkä silloin tällöin viemään roskapussin sopimuksen mukaan, muttei koskaan tulemaan sovittuna kotiintuloaikana kotiin. Kannattaisiko silloin lisätä vapautta? Sanoa, että koska et selviä tästäkään niin koitappa vielä vaikeampaa.
Jotenkin alkoholin laillisuus tekee sen, että sen aiheuttamat vaarat ja haitat ovat muuttuneet arkisiksi asioiksi, joita ei edes kyseenalaisteta. Kukaan ei hämmästy kun humalainen kaatuilee kadulla. Minkälainen vaan sekoilu voidaan kuitata kertomalla, että oli ollut kännissä. Kaikki tajuaa ja hymähtelee. Ihan kuin olisi unohdettu se, ettei alkoholin käyttäminen mitenkään luonnollisesti kuulu ihmisten elämään vaan se on myrkytystila. Se, että se on laillista, ei tarkoita sitä, että se olisi järkevää tai turvallista. Se tarkoittaa vain sitä, että enemmistö haluaa, että se on laillista. Jos enemmistö haluaisi, että aikuinen voi mennä lapsen kanssa naimisiin, se laillistettaisiin niin hullulta kuin se nyt tuntuukin (oho, jossainhan sen muuten onkin laillista…).
En tiedä voidaanko koskaan mennä taaksepäin niin, että alkoholin käyttö kiellettäisiin uudestaan. Sen tiedän, että se aiheuttaa paljon tuhoa. Ei vain niille” riskiprosenteille”, joille syntyy riippuvuus vaan myös laajasti ihmisille heidän lähellään. Jokainen tuntee jonkun, jonka päihteiden käytöstä on ollut huolissaan tai on muuten joutunut kohtaamaan ikäviä asioita päihteiden käytön vuoksi.
No nyt siis toivotaan kovasti, että vapautettaisiin yksi päihde lisää. Vaikkei sen edellisenkään kanssa ihan putkeen tosiaan mennyt. Perusteluina siis sen lisäksi, että vaarallisempiakin aineita on laillistettu, on se, että säästyisi rahaa kun poliisin ei tarvitsisi tutkia kannabikseen liittyvää rikollisuutta. Sillä rahalla kuulemma kustannettaisiin sitten hoitopaikkoja ja hankittaisiin apua ongelmakäyttäjille. Lisäksi myynnistä saatu tuotto menisi valtiolle.
Jotenkin tuntuu siltä, ettei poliisi nyt varsinaisesti mitään suuria omaisuuksia käytä kannabikseen liittyvien huumausainerikoksien tutkintaa ja yleensä ne paljastuvat muiden juttujen yhteydessä eli menevät oikeudenkäynteineen siihen ”samaan rahaan”. Lisäksi tällä hetkellä valtio kerää jo monopolina rahat taskuunsa alkoholista sekä osakkaana huumekaupasta subutexin muodossa. Ongelmakäyttäjille tarkoitettuja hoitoja lopetetaan koko ajan ja kunnollista pitkää kuntoutusta ei saa enää kuin ne, jotka pystyvät maksamaan oman hoidon. Ja pari onnekasta vaikkapa jostain rikkaasta kunnasta, jossa narkomaanit eivät ole kerenneet ”levittää riippuvuutta” kovin laajalle.
Pienelle kunnalle voi olla kohtalokasta se, että sinne muuttaa kaksikin huumeiden käyttäjää. Käy kalliiksi kun he tutustuvat paikalliseen väestöön ja esittelevät elämäntapaansa paremmin. Jokainen käyttäjä on entinen kokeilija. Ja mitä nuorempaan porukkaan ”tavat leviävät” sen kovempi lasku on kunnalle myöhemmin tulossa hoitojen yms. muodossa. Jos kunta siis enää lähtee edes maksamaan.
Joku joskus pohti, että miten voisi tulla tosi kovaksi jääkiekkoilijaksi? Siihen pätee resepti, jolla saadaan tuloksia monessa muussakin; kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena, treenata mahdollisimman usein ja paljon sekä liikkua samanhenkisten urheilullisten ihmisten seurassa. Näillä keinoin voidaan varmistaa myös päihderiippuvuus; aloittaa käyttämään päihteitä mahdollisimman nuorena, käyttää usein ja suuria määriä ja etsiytyä samanhenkiseen porukkaan, jossa tavoitteena on myös päihtyä säännöllisesti.
Alkoholin kieltäminen uudelleen taitaa olla utopiaa. Kannabiskin varmasti jossain vaiheessa laillistetaan. Mitä siitä seuraa? Ainakin lisää psykoositapauksia. Jos päihteinä olisi vain kannabis niin varmasti tappelut vähenisivät, mutta saamattomuus ja kykenemättömyys lisääntyisivät. On hulluutta selittää, ettei kannabista silloin alkaisi käyttää sellaiset henkilöt, jotka sitä eivät nyt sitä käytä. Alkoholin laillisuuskin on aiheuttanut sen, ettei sen vaarallisuutta miellettä. Lukuisissa vanhempainilloissa olen kuullut miten vanhemmat kertovat, että on aivan ok, että heidän lapsensa käyttää alkoholia. Vaikka sen antaminen alaikäiselle on laitonta, on itse aine laillinen. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, ettei laillisuus ole yhtä kuin turvallinen tai vaaraton. Vanhemmat kertovat, että on tärkeää, että lapset ”oppivat juomaan alkoholia”.
Miksi? Kuinka tarpeellinen taito alkoholinkäyttö on? Olisiko tärkeämpi taito opittavaksi vaikkapa tunteiden tunnistaminen, niistä puhuminen? Toisen kunnioittaminen ja heikompien puolustaminen?
Tosiaan tähän mennessä tämä valtio ei ole vakuuttanut ainakaan minua siitä, että se tarjoaisi riittävästi apua edes laillisista päihteistä sairastuneille. Tämä kansakaan ei ole vakuuttanut minua siitä, että se osaisi käyttää päihteitä ongelmattomasti ja niin, että kannattaisi laillistaa niitä lisää. Ihan oikeasti, ei sen ekankaan laillisen kanssa ole kovin hyvin mennyt.