Avainsana: alkoholisti

On kaksi tapaa keittää kahvia…

…mutta vain yksi tapa raitistua

Kun joku henkilö kertoo kokemustaan siitä, miten hän on onnistunut raitistumaan, riennetään siihen kertomaan, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa raitistua. Mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaa? Minusta se tarkoittaa sitä, että edelleen ei myönnetä, että toimiva hoito on jo kehitetty.

Sama paikallerientäjä kertoo myös, että kaikki hoitomuodot eivät sovi kaikille. Tällä väittämällä taas tuetaan sellaista ajatusta, että kaikki tavat tehdä päihdetyötä olisivat yhtä hyviä.

Näille kummallekin yhteistä on se, että ne eivät ole totta. Tarkastellaanpa näitä vähän lähemmin. En tiedä onko olemassa oikeaa tai väärää tapaa raitistua, mutta sen tiedän että tapoja on vain ja ainoastaan yksi; päihteiden käytön lopettaminen. Raitistuminen onnistuu vain ja ainoastaan niin.

Nykyäänhän päihdetyö alkaa siinä vaiheessa kun päihteitä käytetään, päihteiden käyttö jatkuu ja päihdetyötä tehdään tälle käyttävälle henkilölle eri tavoilla. Jos henkilö lopettaa päihteiden käyttämisen, päihdetyö yleensä lakkaa. Vaikka siitähän sen vasta pitäisi alkaa. Silloinhan vasta ollaan siinä tilanteessa, että hoitoa tarvitaan. Ei henkilölle, joka käyttää päihteitä, kuulu tehdä päihdetyötä. Häntä ei kuulu hoitaa siinä vaiheessa. Ei ole mitään mieltä piirrellä tulevaisuuskaavioita tai rupatella työkokeilusta henkilön kanssa, joka vetää subuja. Ainoa järkevä keskustelu kuuluisi käsitellä sitä minä päivänä käyttävä henkilö lähtee hoitoon ja jos ei lähde niin olkoon viemättä päihdetyöntekijöiden ja muiden toimijoiden aikaa. Aika kuuluu niille, jotka haluavat ottaa apua vastaan.

Miksi kaikki hoitomuodot eivät sovi kaikille vaikka kyseessä on saman sairauden hoito? Tarkoittaako sovi, samaa kuin se, ettei tykkää jostain tietystä tavasta? Ei kai hoidon kuulukaan olla kivaa? Se voi olla sitä, mutta se ei ole sen idea eikä keskeinen tehtävä. Se on hoitoa.

Jos törmäät hoitomuotoon, joka on auttanut miljoonia ihmisiä pääsemään eroon päihdekierteestä, etkä voi ymmärtää sitä, miksi epäilet vian olevan hoidossa? Vaikka miljoonat sen todistavatkin toimivan.

Hoitomuodolla on väliä. Vaikkei sitä meinaakaan saada sanoa koska rientäjät rientävät äkkiä sanomaan, että kyllä yksi heidänkin tuttu oli raitistunut vain päättämällä ja kiertämällä isoa kiveä myötäpäivään viisi kertaa ja sen jälkeen käymällä saunassa. Voi olla tottakin. Mutta se ei ole yleisesti toimiva keino. Yksi löysi Jumalan, mutta kun sitä ei voi tilata kaikille.

On vaarallista väittää, että on yksi ainoa tapa, sanotaan. Itse asiassa on vaarallista väittää, että toimimattomat hoidot toimivat. Itse asiassa on silkkaa hevonpaskaa väittää, että mikään muu hoito toimisi, kuin sellainen, jossa ihminen saa käsityksen sairaudestaan ja ymmärryksen sen hoitamisesta.

Jos jollekin ei sovi tuollainen hoitomuoto niin se ei ole totta. Se sopii ihan kaikille. Se tuntuu ikävältä jos toivoisit, että voisit raitistua tuosta vaan ja helposti. Sellaista tietä ei ole. On raukkamaista kertoa sellaisia tarinoita, joissa ihmiset vaan eräänä päivänä kyllästyivät juomaan ja sen pituinen se. Niin ei käy alkoholistille. Alkoholisti ei kyllästy juomiseen koskaan tai jos kyllästyy, hän ei ole alkoholisti.

Jos kysyy neuvoa, että miten löytäisi Loviisasta Helsinkiin, niin mikseivät neuvot kelpaa? Jos viidettä uutta reittiä kuullessa sanoo, etten haluu totakaan kautta mennä kun se on niin ärsyttävää, kannattaa miettiä haluaako edes Helsinkiin?

Jos haluat raitistua ja sinulle kerrotaan selkeät keinot siihen, mikset suostu niihin? Jos taas itse tiedät paremmin, miksi kysyt? Kuuhun ei voi lentää rattikelkalla eikä raitistua voi juomalla ja yksinään kotona mököttäen.

Opettele kysymään parempia kysymyksiä. Kysy vaikka että miksi minä en suostu ehdotuksiin? Miksi luulen olevani niin erilainen, ettei minulle sovi se mikä on miljoonille muille sopinut. Tiedustele itseltäsi, että haluatko elää vai et. Siitähän päihderiippuvuudesta toipumisessa on kysymys. Ei sen enemmästä eikä vähemmästä. Vain siitä.

Timo ei voi asua

Suomalainen henkilö, jolla ei ole asuntoa, on yleensä sellainen, ettei hän voi asua. Hänen ongelmansa ei ole se, että hänellä ei ole asuntoa. Hänen ongelmansa on yleensä se, että hän käyttää päihteitä siinä määrin, ettei asuminen vaan onnistu. Hänellä on yleensä ollut asunto tai asuntoja, mutta ne ovat tavalla tai toisella nyt poissa. Joltain meni rahat viinaan ja joku kutsui niin monta kertaa ryyppykaverit ”yösijaksi”, etteivät naapurit vaan kestäneet. Asuminen on päättynyt.

Tällä hetkellä tämä henkilö sitten on ehkä jossain yömajassa tai asuntolassa. Tai, jos tuuria on, hän on asumassa asunnossa, jossa hänellä on oma asumisohjaaja. Asumisohjaaja pyrkii tukemaan tätä henkilöä, sanotaan häntä nyt vaikka Timoksi, arjen askareisiin niin, että Timo voisi asua jatkossakin.

Timolla on ollut päihdeongelmaa jo kaksikymmentä vuotta ja siitä on seurannut erilaisia vankeustuomiota ja muitakin huomautuksia yhteiskunnan ja muidenkin taholta. On selvää, että Timo nyt asuu ohjatusti juuri siksi. Timo ei ole voinut asua, koska juo viinaa ja vetää vähän muutakin. Tai on Timo aina hetken voinut, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun teevee on lauantai-iltana tippunut kolmen lasin läpi Timon asunnosta, on homma ollut selvä; Timo ei voi asua, koska Timo juo.

Uudessa asunnossa Timo ei ”tavallaan” saisi juoda, mutta minkäs teet, tuumaa Virpi, joka on asumisohjaaja. Alkoholin käyttäminen on Suomessa laillista ja Timo on aikuinen ihminen. Sitä paitsi, Timo on sanonut, että nyt menee paremmin, tietää Virpi myös. Työskentely Timon kanssa siis kannattaa. Päihdehoitoon Timo ei halua eikä edes pääsisikään, koska sellaisia rahoja ei vaan kunnalla ole. Timo sitä paitsi tietää, ettei hänelle sovi mikään hoito. Hänelle sopii korkeintaan keskustelut Virpin kanssa, mutta niin, ettei Timoa pakoteta mihinkään.

Maanantaisin kun Virpi tulee töihin hän soittaa Timolle ja jos Timo ei vastaa, hän menee käymään Timon asunnolla. Usein Timo makaa sammuneena ja joskus hän on niin huonossa kunnossa, että hänet täytyy viedä katkolle. Heti kun Timo tokenee, hän lähtee sieltä pois. Katkokaan ei Timolle oikein sovi. Se on tullut selväksi.

Tätä jumppaa jatketaan, kunnes joko Timo kuolee tai taloyhtiö kyllästyy Timon kavereihin. Ja niin tai näin, uusi ”Timo” jo odottaa päästäkseen asumaan. Vaikkei sekään voi asua. Ei yksin, ei yhdessä eikä ohjatusti. Koska silläkin on ongelma, joka pitäisi hoitaa ensin. Nimittäin se päihdeongelma. Sitä ei vaan hoideta, eikä edes ymmärretä vaatia innokkailta asujilta moista. Mitäpä se tähän liittyy, miettii Virpi, nythän on kyseessä asuminen, ei hoito.

Jos jokin on laillista, se ei mielestäni tarkoita, että se olisi mitenkään välttämätöntä tai järkevää. Jos henkilö tarvitsee tukea asumiseensa siksi, että hän ei pysty hallitsemaan elämäänsä päihteiden käyttämisen vuoksi, niin eikö olisi perusteltua vaatia tuetussa asumisessa päihteettömyyttä? Kun se päihteellisyys estää sen asumisen onnistumisen? Näin ei vaan läheskään aina tehdä, koska alkoholin käyttäminen on laillista.

Nykyäänhän myös huumeiden, tai joidenkin niistä, käyttäminen on laillista. Subutex- henkilöillä täytyy olla samat oikeudet kuin muillakin; heidän pitää mm. päästä katkolle. Ei lopettamaan sitä subutexia vaan niitä muita mitä vetää. Siellä sitten nuokutaan. Miten menisi suu jos katkolle tulisi Timo kaljojensa kanssa ja vaatisi, että hänen on saatava niitä siellä juoda, mutta että hän yrittää nyt päästä irti lonkerosta? Siellä on sitten niiden, jotka oikeasti haluaisivat apua, mukavaa seurata vieressä Timon kännäämistä ja subutex-henkilön narinaa. Edes katko ei ole enää päihteetön. Koska laki on semmoinen. Ollaan tultu pisteeseen, jossa edes päihdehoidossa ei voida vaatia päihteettömyyttä.

Luin juuri lehdestä jutun, jossa kerrottiin miten lainsäädäntö oli aiheuttanut nuorille ongelmia; jotkut olivat saaneet potkut koulusta ja joiltakin evättiin lupa toimia jo saadussa ammatissa. Jutussa harmiteltiin, miten ikävää ja kohtuutonta vahinkoa laki aiheutti. Näin asia esitettiin vaikka todellisuudessa ongelmia tuli siitä, että nuoret olivat käyttäneet huumeita ja jääneet kiinni. Merkintä rekisterissä oli seurausta heidän huumeiden käytöstä. Jutun tekijä selvästi sääli nuoria, mutta minkälaisen jutun hän kirjoittaisi kun joku nuorista jakaisi ”seulat positiivisena” väärin lääkkeet ja aiheuttaisi jonkun kuoleman? Olisiko taas lain vika, että tulisi seurauksia? Tällä logiikalla voisi kirjoittaa jutun, jossa todetaan, että yhden henkilön elämän pilasi täysin laki. Hän joutui 12 vuodeksi vankeuteen lain takia. Miten tämä henkilö koskaan enää pääsee kiinni elämään? Mitä siitä, että henkilö tappoi äitinsä ja siskonsa? Harmittaa vaan se laki.

Entä jos tyhmyys kiellettäisiin lailla? Loppuisiko tämä sekoilu, jota päihdepolitiikaksikin kutsutaan? Itse tulkitsen tämänkaltaisten kirjoitusten pohjustavan sitä, että huumeet, kannabis nyt ensin ja loput perässä, tullaan laillistamaan. Joissain maissa niin on jo tehty ja tulokset ovat olleet hyviä. Tietenkin. Tulokset ovat juuri sellaisia kuin halutaankin. Valitaan vaan oikeat mittarit. Tällä hetkellä mitataan kahta asiaa: huumekuolemia ja HIV:n leviämistä. Molemmat ovat vähenemään päin.

Se mitä taas ei mitata, on se sama mitä Timolle tapahtuu, vaikka alkoholi onkin laillista. Timolla ei mene hyvin. Timon maksa rasvoittuu, mielenterveys rakoilee ja askel lyhenee. Timo ei saa päihdehoitoa, vaikka valtio saa tuotot viinakaupasta. Saavatkohan ne nistit, sitten kun valtio kerää tuotot huumekaupasta? Kyllä varmaan, onhan niin luvattu ja sillä perusteella huumeet laillistetaankin kun aika on. Eihän nyt valtio hoitamatta jätä! Nytkin on niin hienot systeemit. On korvaushoitoa ja niin, korvaushoitoa. Muutahan ei kohta enää olekaan, mutta mitäpä siitä.

Alkoholi + kannabis…eli ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä

Teeveestä tuli ohjelma, jossa seurattiin poliisien työtä. Kyseisessä jaksossa näytettiin tavanomaista yötä eräästä pienestä kaupungista. Kesäyön aikana partioille tuli eteen 68 erilaista tehtävää, joista kolme liittyi jotenkin eläimiin. Loput tehtävät johtuivat päihteistä. 65 tehtävää, joissa tilanteen aiheutti henkilö, joka oli käyttänyt yleensä alkoholia. Joissain tapauksissa kyseessä olivat huumeet.
Voisiko tästä päätellä, että mikäli alkoholia ja muita päihteitä ei käytettäisi, olisi poliisilla vain kolme tehtävää ihan tavallisena yönä?
Kuinka monta sellaista tapausta tiedät, joissa väkivallanteko on tehty selvin päin? Kuinka monta ihmistä on tapettu niin, että tappaja on ollut täysin päihteetön? Kuinka monesta perheestä on lapsia huostaanotettu niin, ettei siihen liity mitenkään päihteet?
Em. tekoihin liittyvät päihteet tavalla tai toisella 98%.
Alkoholi tappaa Suomessa joka päivä viisi ihmistä. On siis aika paljon todennäköisempää kuolla alkoholin aiheuttamiin haittoihin kuin saada lottovoitto.
Alkoholia verrataan kannabikseen. Se tunnustetaan vaaralliseksi aineeksi ja yleensä näistä kahdesta yhdessä puhuttaessa alkoholi luokitellaan vaarallisemmaksi. Sen kerrotaan olevan todella vaarallinen, mitä se onkin. Kummallista tässä keskustelussa on se, että alkoholin vaarallisuuden vuoksi halutaan laillistaa kannabis. Mielestäni se on ihmeellinen ajatus. Vähän sama kuin vapaana olisi henkilö, joka tappaisi viisi ihmistä joka päivä ja siksi pitäisi vapauttaa vankilasta kaikki sellaiset, jotka ovat vähemmän vaarallisia. Vapaaksi siis sellaiset, jotka tappavat vain kolme tai ne, jotka tekevät ryöstöjä. Eikö ennemmin pitäisi ottaa tämä vaarallinen henkilö kiinni?
Tilannehan on vähän sama kuin, että teinille olisi annettu vastuuta ja vapautta, joista hän selviytyisi vain vapaudesta. Vastuun kantaminen olisi vähän siinä ja tässä, niin kuin on suomalaisten ja miksei muidenkin, alkoholin käyttö. Teini onnistuisi ehkä silloin tällöin viemään roskapussin sopimuksen mukaan, muttei koskaan tulemaan sovittuna kotiintuloaikana kotiin. Kannattaisiko silloin lisätä vapautta? Sanoa, että koska et selviä tästäkään niin koitappa vielä vaikeampaa.
Jotenkin alkoholin laillisuus tekee sen, että sen aiheuttamat vaarat ja haitat ovat muuttuneet arkisiksi asioiksi, joita ei edes kyseenalaisteta. Kukaan ei hämmästy kun humalainen kaatuilee kadulla. Minkälainen vaan sekoilu voidaan kuitata kertomalla, että oli ollut kännissä. Kaikki tajuaa ja hymähtelee. Ihan kuin olisi unohdettu se, ettei alkoholin käyttäminen mitenkään luonnollisesti kuulu ihmisten elämään vaan se on myrkytystila. Se, että se on laillista, ei tarkoita sitä, että se olisi järkevää tai turvallista. Se tarkoittaa vain sitä, että enemmistö haluaa, että se on laillista. Jos enemmistö haluaisi, että aikuinen voi mennä lapsen kanssa naimisiin, se laillistettaisiin niin hullulta kuin se nyt tuntuukin (oho, jossainhan sen muuten onkin laillista…).
En tiedä voidaanko koskaan mennä taaksepäin niin, että alkoholin käyttö kiellettäisiin uudestaan. Sen tiedän, että se aiheuttaa paljon tuhoa. Ei vain niille” riskiprosenteille”, joille syntyy riippuvuus vaan myös laajasti ihmisille heidän lähellään. Jokainen tuntee jonkun, jonka päihteiden käytöstä on ollut huolissaan tai on muuten joutunut kohtaamaan ikäviä asioita päihteiden käytön vuoksi.
No nyt siis toivotaan kovasti, että vapautettaisiin yksi päihde lisää. Vaikkei sen edellisenkään kanssa ihan putkeen tosiaan mennyt. Perusteluina siis sen lisäksi, että vaarallisempiakin aineita on laillistettu, on se, että säästyisi rahaa kun poliisin ei tarvitsisi tutkia kannabikseen liittyvää rikollisuutta. Sillä rahalla kuulemma kustannettaisiin sitten hoitopaikkoja ja hankittaisiin apua ongelmakäyttäjille. Lisäksi myynnistä saatu tuotto menisi valtiolle.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei poliisi nyt varsinaisesti mitään suuria omaisuuksia käytä kannabikseen liittyvien huumausainerikoksien tutkintaa ja yleensä ne paljastuvat muiden juttujen yhteydessä eli menevät oikeudenkäynteineen siihen ”samaan rahaan”. Lisäksi tällä hetkellä valtio kerää jo monopolina rahat taskuunsa alkoholista sekä osakkaana huumekaupasta subutexin muodossa. Ongelmakäyttäjille tarkoitettuja hoitoja lopetetaan koko ajan ja kunnollista pitkää kuntoutusta ei saa enää kuin ne, jotka pystyvät maksamaan oman hoidon. Ja pari onnekasta vaikkapa jostain rikkaasta kunnasta, jossa narkomaanit eivät ole kerenneet ”levittää riippuvuutta” kovin laajalle.
Pienelle kunnalle voi olla kohtalokasta se, että sinne muuttaa kaksikin huumeiden käyttäjää. Käy kalliiksi kun he tutustuvat paikalliseen väestöön ja esittelevät elämäntapaansa paremmin. Jokainen käyttäjä on entinen kokeilija. Ja mitä nuorempaan porukkaan ”tavat leviävät” sen kovempi lasku on kunnalle myöhemmin tulossa hoitojen yms. muodossa. Jos kunta siis enää lähtee edes maksamaan.
Joku joskus pohti, että miten voisi tulla tosi kovaksi jääkiekkoilijaksi? Siihen pätee resepti, jolla saadaan tuloksia monessa muussakin; kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena, treenata mahdollisimman usein ja paljon sekä liikkua samanhenkisten urheilullisten ihmisten seurassa. Näillä keinoin voidaan varmistaa myös päihderiippuvuus; aloittaa käyttämään päihteitä mahdollisimman nuorena, käyttää usein ja suuria määriä ja etsiytyä samanhenkiseen porukkaan, jossa tavoitteena on myös päihtyä säännöllisesti.
Alkoholin kieltäminen uudelleen taitaa olla utopiaa. Kannabiskin varmasti jossain vaiheessa laillistetaan. Mitä siitä seuraa? Ainakin lisää psykoositapauksia. Jos päihteinä olisi vain kannabis niin varmasti tappelut vähenisivät, mutta saamattomuus ja kykenemättömyys lisääntyisivät. On hulluutta selittää, ettei kannabista silloin alkaisi käyttää sellaiset henkilöt, jotka sitä eivät nyt sitä käytä. Alkoholin laillisuuskin on aiheuttanut sen, ettei sen vaarallisuutta miellettä. Lukuisissa vanhempainilloissa olen kuullut miten vanhemmat kertovat, että on aivan ok, että heidän lapsensa käyttää alkoholia. Vaikka sen antaminen alaikäiselle on laitonta, on itse aine laillinen. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, ettei laillisuus ole yhtä kuin turvallinen tai vaaraton. Vanhemmat kertovat, että on tärkeää, että lapset ”oppivat juomaan alkoholia”.
Miksi? Kuinka tarpeellinen taito alkoholinkäyttö on? Olisiko tärkeämpi taito opittavaksi vaikkapa tunteiden tunnistaminen, niistä puhuminen? Toisen kunnioittaminen ja heikompien puolustaminen?
Tosiaan tähän mennessä tämä valtio ei ole vakuuttanut ainakaan minua siitä, että se tarjoaisi riittävästi apua edes laillisista päihteistä sairastuneille. Tämä kansakaan ei ole vakuuttanut minua siitä, että se osaisi käyttää päihteitä ongelmattomasti ja niin, että kannattaisi laillistaa niitä lisää. Ihan oikeasti, ei sen ekankaan laillisen kanssa ole kovin hyvin mennyt.

…kun valtio huumekaupan kaappasi ja muita kusetuksia

Jos jostain vähemmistöstä pitäisi olla huolissaan ja sääliä epäoikeudenmukaisuuksista, on se huumekauppiaat. Heiltä nimittäin vietiin leipä pöydästä ja sanottiin, että eläpä nuolaise ennen kuin tipahtaa… kannattaa nimittäin nuolaista vasta sitten, kun on jo tipahtanut. Ja silloinhan on jo myöhäistä. Sen lisäksi, että poloisilla ei ole pokaa, koska koko onneton nistiremppala kipittää kiltisti joka aamu kupille, jonka valtio tarjoaa, on kohtelu muutenkin epätasa-arvoista. Kun pikkudiileri, kutsuttakoon häntä tässä vaikka Raimoksi, ojentaa nuhruisen taskussa hautuneen subunsa henkensä pitimiksi, nappaa hänet lain pitkä koura ja ojentaa kovin. Tuomio tulee. Samaan aikaan lääkäri, jota tässä nyt kutsumme Mauriksi, koska se mielestäni sopii sanan lääkäri kanssa, jakaa samaa ainetta vasemmalle ja oikealle, ja saa osakseen hyväksyntää ja jopa ihailua. Edustaahan hän yhtä niistä älyköistä, jotka keksivät, että huumeriippuvuudesta voi selvitä vain ja ainoastaan käyttämällä niitä paljon ja koko ajan.

Tasa-arvon nimissä pitäisi myös Raimolle antaa, jossei nyt palkintoa niin edes kiitos. Samalla aineellahan hänkin hoitaa asiakkaitaan. Mutta ei. Raimolla ei ole asiaa huumemarkkinoille. Siitä pitää huolen sekä poliisi että Rise, jonka hellässä huomassa Raimo hiljaa pohtii pieleen mennyttä elämäänsä. Vaikka Raimo miten pohtii, hän ei ymmärrä.

Maurikaan ei ymmärrä, mutta hän ei näytä sitä. Eivätkä Maurin työkaveritkaan, olkoot he vaikka Ritvoja, oikein ymmärrä. Siksi heistä onkin parasta, ettei kukaan edes pysähdy miettimään. ”Ollaan niin kuin ei oltaiskaan”, näyttäisi olevan hoitohenkilökunnan motto.

Eräänä päivänä, ihan kauniina sellaisena, tapasin Maurin ja kysyin muutaman kysymyksen, joita olin pitkään miettinyt. Ensimmäinen niistä oli se, että kun korvaushoidossa annetaan huumeriippuvuudesta kärsivälle sitä samaa ainetta, jota hän muutenkin käyttää, niin eikö se ole sama asia, kuin että alkoholistille annettaisiin hoidoksi viinaa? Tai jos haluttaisiin muuttaa se lääkkeeksi niin ihan vaan etanolia.

– Ei, sanoi Mauri. -Ja sitä paitsi tulee paljon halvemmaksi antaa huumeriippuvaisille aineet, kuin että he joutuisivat rikollisin keinoin hankkimaan rahansa niihin. Ei yhteiskunnan tarvitse kärsiä vai olisiko sinun mielestäsi oikeudenmukaista, että me kunnon ihmiset joutuisimme pelkäämään ja olemaan narkomaanien rikosten kohteina?

– Ei olisi, vastasin hetken mietittyäni.
Ja tosiaan eihän sellaisen pillerin todellinen hinta voi olla kovinkaan paljon: vettä, kalkkia, bubrenorfiinia ja ehkä jotain sidosaineita. Mutta mitä maksaa, kun perustetaan klinikoita ja pestataan sinne hoitohenkilökuntaa? Tekemään mitä? Sitä samaa, mitä Raimo olisi tehnyt melkein omakustannushintaan. Jakamaan huumeita. Ja ai niin, näyttelemään. Näyttelemään, että kyseessä olisi oikeasti jonkinlainen hoito, joka auttaisi huumeriippuvuudesta toipumiseen. Siinä saakin olla aika pokerinaama, että siihen pystyy, kun vuodesta toiseen katsoo Vesaa, joka kipittää kiltisti kuppinsa perässä. Vuosi vuodelta Vesa käy valkoisemmaksi, nyt jo niin, että oikein aurinkoisella säällä hänestä näkyisi läpi, jollei sen nappiverkkarit olisi niin paskasta parkkiintuneet, ettei niitä läpäise mikään. Vesa vetää laillisen annoksensa lisäksi kaikkea muutakin. Mitä vaan, koska Vesan on pakko. Vesa on nimittäin narkomaani. Yöt se hiippailee verkkokellareissa ja pöllii milloin kiiltokuvia ja milloin lastenrattaita toivoen, että ne saisi vaihdettua mihin vaan mikä toimisi. Ritva on hoitanut Vesaa jo viisi vuotta.  Ritva päättelee, että tämä on se lopputulos johon pyrittiin. Ja onhan muutosta tapahtunut: ennen hoitoa Vesa veti vain silloin kun jostain sai, nyt hän vetää ihan joka päivä, myös jouluna ja juhannuksena.

Ja Vesa oli kertonut Ritvalle, että ennen kuin hoito oli alkanut, oli hän ollut lähellä lopettaa koko vetämisen, koska se oli ollut niin vaikeata. Ritva ei mieti sitä, että ainoa syy miksi kukaan maailman narkomaaneista koskaan haluaisin lopettaa käyttämisen, on se, että se on liian vaikeata ja seuraukset ovat liian kovia. Ettei enää kerta kaikkiaan kestä sitä. Ettei halua olla ilman asuntoa. Ettei halua myydä mummoaan ja istua linnassa. Ritva ei ajattele sitäkään, että huumeet on niin kuin olisi joka päivä tivolissa ekaa kertaa. Ne on niin kuin ensirakkaus, joka toistuu joka päivä uudelleen. Miksi kukaan lopettaisi mitään sellaista, mikä aiheuttaisi vain hyvää? Onhan Ritva ja Mauri yhdessä tuumin varmistaneet sen, että ongelmia ei enää tule. Huumeita riittää ja niiden jakaminen tuntuu ihan hyvältä, kunhan kutsumme niitä lääkkeiksi.

Toinen kysymykseni koski riippuvuutta, mutta Mauri pysäytti minut heti, sanomalla:

– Se on vain yksi selitysmalli. Ei kyseessä ole välttämättä riippuvuus tai sairaus. Jotkut vaan ovat tuollaisia, sanoi Mauri ja jatkoi:

– Voi olla,  että se menee siitä sitten ittellään ohi tai jos ei mene niin kuitenkin ihmiset ovat niin erilaisia, että ei voi yhtään tietää mikä kellekin auttaa. Tänä päivänä tätä työtä tehdään asiakaslähtöisesti, sanoi Mauri ja nipisti minua poskesta.

– Jos asiakas ei koe, että hänellä on ongelmaa niin keitä me olemme sitä hänelle kertomaan, kysyi Mauri.

– Eli eikö kukaan tiedä mistä tässä kaikessa on kysymys? kysyin ihmetellen, koska minulle asia oli aivan päivänselvä. Eikös päihderiippuvuus aiheuttanut Suomessa niin valtavia kuluja, että se motivoisi tutkijat selvittämään mistä on kyse ja mikä siihen auttaa? Itse voisin ihan ilman Himasen tulevaisuuustutkimusrahoituksen kaltaisia masseja tehdä nopean arvion siitä mistä on kyse ja mihin tulevaisuudessa mennään tämän asian tiimoilta: Jos katson Arskaa torilla niin jo siitä voin päätellä jotain. Arska ei juo siksi, että olisi kivaa tai bileet tiedossa. Arska ei myöskään juo siksi, että hän olisi tyhmä, vaikka vuosikymmenien tärpätit onkin jokusen aivosolun liuottanut. Arska tietää, että kuset housuissa on ikävää ja rappukäytävässä nukutaan juuri juomisen takia. Arskalla oli perhe ja oli mersu. Oli lapsi joka oli tärkeämpi kuin koko elämä. Silti Arska irrotti otteen kaikesta siitä, koska Arska juo. Eikä Arska ollut ”tollanen” syntyessään. Firman bileissä se oli kuin muutkin. Otti ja seuraavana päivänä ei ottanut. Ennen kuin se alkoi ottamaan seuraavana päivänäkin. Kun vaimo alkoi oirelemaan muuttamalla siskonsa luokse teki Arska päätöksen ja lupauksen lopettaa tai pitää ainakin taukoa. Ja yhtenä päivänä, kun ne päätökset tauoista ja lopettamisista oli juotu jo niin monta kertaa, ettei niitä ollut ketään kuuntelemassa, Arska tajusi ettei voisi lopettaa. Sitä Arska ei tajunnut, miksei se onnistunut: pitihän miehen sanaan voida luottaa.

Kun juo, Nurmion sanoin pellot ja kaappikellot, vaikkei haluisi, niin mistä on kyse? Selkärangattomuudestako? En usko. Suomalainen mies jos kuka on tunnettu sisukkuudesta, joka kuitenkin kuningas alkoholin edessä valuu maan rakoon.

Mielestäni on päivänselvää, että kyseessä on sairaus. Ja joka muuta väittää puhuu täyttä paskaa, motiivinaan joko hyötyä omasta tai jonkun toisen päihderiippuvuudesta. Sairauskäsitystä tukee myös se, että näyttäisi olevan niin, että kun kerran hallinnan menettää, se ei enää palaudu. On tutkimuksia, joissa on kuvattu sitä mitä päihteet aivoille tekevät. Ne synnyttävät eräänlaisen palkintoradan, josta sitten muodostuu pakkomielle ja riippuvuus, jota ilman ihminen ei pysty elämään. Hänen vaihtoehdoikseen jäävät joko ruokkia palkintorataa koko ajan tai lopettaa kokonaan. Ikuisesti. Ja silloin alkaa tuntumaan pahalta ja se on se syy miksei lopettaminen  käy ihan noin vain. Jotain samaa siinä on kuin pakko-oireisessa häiriössä, jossa henkilön täytyy vaikkapa räpsytellä valoja tuhat ja yksi kertaa torjuakseen ahdistuksen. Se mielletään helposti sairaudeksi, mutta se, että Arska vetää elämänsä vessasta alas, ei. Ehkä siksi, että pelätään, että se pääsee liian helpolla. Sehän voisi sanoa, että no ku emmä voi tälle mitään ku mää oon sairas. Mitä sitten? Jos olisimme yhdessä päättäneet, että kyseessä on sairaus, voisimme kertoa Arskalle, että apua on tarjolla. Et ole vastuussa sairaudestasi, mutta toipumisestasi olet.

Mutta koska Mauri ja kumppanit haluavat pitää tilanteen epämääräisenä, on ehkä parempikin, että Arska juo eikä yritäkään lopettaa. Todellista apua ei nimittäin ole tarjolla. Ei ainakaan Maurin tai Ritvan puljussa. Arska on onneksi hyvässä asemassa. Häntä ei ala kukaan hoitamaan juottamalla viinaa, vaikka hän sitä toivoisikin.

Toisin on Vesalla. Vesasta on alkanut tuntua siltä, ettei hoito oikein auta. Ainakaan jos tavoitteena olisi se, ettei hän enää käyttäisi huumeita. Kerran hän puhui aiheesta Maurille ja Ritvalle. Hän kertoi, että oli ajatellut lopettaa koko hoidon, koska se ei oikein tuottanut tuloksia. Sekä Mauri, että Ritva pelästyivät ja vakuuttivat Vesan siitä, että lopettaminen johtaisi retkahtamiseen. Vesa ei kehdannut kysyä, että mihin hän voisi retkahtaa, sillä hänhän koko ajan käytti kaikkia mahdollisia aineita.

– Minkälaisia tuloksia olette saaneet? kysyin seuraavaksi.

– Voi, todella hyviä, vastasi Mauri. Melkein kaikki ovat sitoutuneet hoitoon!Tiedätkö mitään muuta hoitomuotoa, johon narkomaanit sitoutuisivat näin hyvin?

En tiennyt, mutta en myöskään tiennyt mitään muuta hoitomuoto, jossa käytettäisiin huumeita. Maurin asiakkaat olivat siis sitoutuneet siihen ihan samaan jo ennen hoitoakin. Ja oletettavissa olisikin, etteivät Maurin asiakkaat myöskään ihan helpolla hoitoa lopettaisi. He olisivat hoidossa juuri niin kauan kun sitä jatkettaisiin. Niin kauan, että joku uskaltaisi paljastaa vedätyksen. Uskaltaisi kertoa, että ei kyseessä ole oikeasti mikään hoito, ainoastaan ilmainen huumejakelu.

– Miksi meidän pitäisi estää ihmisiä käyttämästä kun se ei onnistu? kysyi Mauri vuorostaan minulta.

Niin, en tiedä, mutta jos lopettaisimme lässyttämisen korvaushoidosta hoitona, voisimme muuttaa monia asioita ja pelastaa ihmisiä. Jos se miellettäisiin huumejakeluksi, sinne ei ehkä ohjattaisi vasta 18-vuotta täyttäneitä, jotka eivät ole vasta kuin kokeilleet, mutta jäävät tämän loistavan hoidon ansioista loppuelämäkseen siihen. Jos puhuisimme korvaushoidossa olevista niin kuin muuallakin, eli mieltäisimme heidät käyttäviksi ihmisiksi, ymmärtäisimme, ettei sinne pidä suunnata resursseja. Mikä järki on hoitaa käyttävää ihmistä, joka haluaa käyttää? Sama kuin mentäisiin humalaisen Arskan kanssa baariin piirtelemään tavoitekaavioita.

Alettaisiin auttamaan niitä, jotka haluaa apua ja oikeasti lopettaa. Tosin se joukko on häviävän pieni, johtuen juuri siitä, että huumeita jaetaan valtion puolesta. Houkutuksia olisi ihan ilman sitäkin, että kysytään haluatko hoitoon, jossa joudut kohtaaman itsesi vai hoitoon jossa käytetään huumeita?

Tänä päivänä lääkkeettömät hoitolaitokset on nurin, johtuen juuri korvaushoidosta. Sen kanssa voisi kilpailla vain antamalla hoidossa huumeiden lisäksi myös rahaa. Hoitolaitokset myös kilpailutetaan ja tunnetustihan on aina ollut niin, että halvin on paras. Hoitopaikat joutuvat miellyttämään asiakkaitaan säilyttääkseen ne ja sen vuoksi hoidon sisältönä onkin vain ”kaikkee kivaa”. Jollei käydä laskettelemassa niin sitten asiakas haluaa johonkin muualle. Uskomatonta pelleilyä, joka mahdollistetaan sanomalla jo aiemmin mainittu lause: ”kaikki ihmiset ovat erilaisia ja heille auttaa erilaiset asiat”.

Höpö höpö, sanon minä. Sillä ei ole mitään väliä millainen ihminen on kyseessä kun sairaus on sama. Sanooko syöpälääkäri, että kaikille hoidot on eri ja yleensä sellaiset mitä asiakas itse haluaa? Ja sanooko asiakas, että ei kiitos, en halua sädehoitoa enkä kemoterapiaa, koska ne tuntuvat ikävältä, haluan, että minun kanssani askarellaan ja että minulle puhutaan mukavia. Jokuhan voikin sanoa, mutta ei kai yksikään lääkäri suostu? Tai jos suostuukin niin toivottavasti myös kertoo, ettei se auta itse sairauteen. Voi olla kiva kokemus, mutta siinä se.

Päihdehoidossa henkilökunta kuuntelee mitä asiakas haluaa ja alkaa toteuttamaan sitä. Henkilökunta ei tiedä mikä auttaa. Henkilökunnalla voi olla jonkinlainen tuntuma siihen, tai ainakin koulutuksen johdosta pitäisi olla, ettei esimerkiksi kohtuukäyttö onnistu tai ole mitenkään mahdollista jos kyseessä on henkilö, jolla on päihderiippuvuus. Silti jos asiakas sanoo, että haluaa kohtuukäyttäjäksi, alkaa henkilökunta tukemaan sitä suunnitelmaa. Vaikka kyseessä olisi torin Arska, jonka kohdalla olisi jo tuhat kertaa nähty ettei onnistu. Siinä istutaan ja lässytetään ja kun asiakas sitten juo itsensä hengiltä sanotaan, että hän ei ollut valmis ja että se on asiakkaan vastuulla. Niin kuin tietysti viimekädessä onkin, mutta missä on henkilökunnan vastuu?

Jos ette tiedä mikä auttaa niin älkää auttako! Älkää tehkö mitään ennen kuin olette selvittäneet itsellenne mikä voisi auttaa päihderiippuvuuteen. Ennen sitä aiheutatte puheillanne ja myötäelämisellänne vai haittaa.

– Tiedätkö sinä MUKA mikä auttaa? kysyi Mauri.

– Tiedän, vastasin.

On muutama asia, joiden tapahduttua on päihderiippuvuudesta kärsivällä edes mahdollisuus selvitä. Ensinnäkin hänen tulisi tulla tietoiseksi siitä mikä häntä vaivaa. Päihderiippuvuus on nimittäin itsensä kieltävä sairaus, jota ei ole helppo nähdä itse vaikka muut näkisivät sen kuustakin katsottuna. Esimerkkinä koko kansan Matti Nykänen. Matin tyttöystävät ja lapset tietävät, että Matti on holisti. Suomen kansa tietää, että Matin ei kannattaisi juoda koska sillä on ongelma, mutta Matti itse ei tiedä. Matti antaa lausunnon lehteen, että hän ei oikein tiedä, mikä hänen suhteensa on alkoholiin.

Jos asiakas käsittää tilansa sairautena ja näkee sen aiheuttamat seuraukset sekä itselle, että ympäristöön, voi hän  motivoitua lopettamaan. Sen jälkeen hänen tulisi saada tietoa siitä miten eletään raittiina. Turha henkilökunnan on sitä kysellä asiakkaalta. Mistä helevetistä se sen tietäisi? Sehän on ollut jurrissa 60-luvulta asti ja jollei se pysy hiusmuodissa mukana niin en usko, että sillä voisi olla tietoa raittiista elämästäkään. Sitä paitsi, jos se sen tietäisi niin eikös se olis jo raitistunut ajat sitten.

Asiakkaan tulisi oppia käsittelemään tunteitaan, koska ne on juuri ne mihin juodaan ja vedetään. Ehkä voitaisiin varovasti Vesallekin kertoa, että on olemassa muitakin tunteita kuin vitutus ja oikeastaan sekään ei ole tunne.

Ja sitten henkilökunta voisi kerätä myös tietoa siitä minkälaista yleensäkin on Suomessa elää ilman päihteitä. Tietoa siitä saa ihan vaikka olemalla itse selvin päin. Vaikka edes viikon. Jokainen viikonkin selvin päin ollut tietää, ettei se ole välttämättä helppoa. Kannattaa siis huomioida se, että olette tarjoilemassa asiakkaalle tulevaisuutta, jossa ollaan ikuisesti selvin päin, siitä ei ehkä ihan ilman tukea selviä.

No, Arskalla ehkä on mahdollisuus tämän päivän Suomessa, johtuen juuri siitä, ettei häntä ole alettu hoitamaan. Raimo päätyy vapauduttuaan korvaushoitoon ja Vesakin jatkaa sitoutumistaan kunnes kuolee.

– Tämän päivän narkomaanit onneksi elävät pitkään, naurahtaa Mauri ja tietää, että se on heidän ansioitaan.

Itse mietin, että syytään. No mitä sitä elämänlaadusta kunhan pituutta riittää. Ja eihän sitä tiedä, voihan olla, että Maurin hoito ihan kohta alkaa toimimaan. Ainakin olen kuullut yhdestä tyypistä, jolla se auttoi ja se oli mennyt yliopistoon. En viitsinyt sanoa, että tiedän muitakin narkkareita, jotka ovat yliopistossa, mutten pidä heitä kovin onnistuneina. Vaan nimenomaan narkkareina. Ja mitäpä niistä muutamasta tuhannesta ”Vesasta”, kun se yks meni yliopistoon.