Niin kuin alkoholismista puhuminen tuntuu pitkälti perustuvan mielipiteisiin, myös eri päihdehoidoista keskustelu noudattelee samaa linjaa. Ja sen lisäksi niistä ei oikeastaan edes saisi puhua. Ainakaan muuta kuin hyvää. Etenkään sitä ei saa sanoa, että jokin hoito vaan on parempi kuin toinen. Ja jos sanoo, ettei joku oikeastaan edes ole päihdehoitoa, siitä suututaan.
Miksi? Miksi siihen suhtaudutaan niin? Keskustelun kerrotaan olevan ikävää ja ei tunnu mukavalta kun muiden työtä arvostellaan. Miksi aina heitetään paskaa niskaan? Siitäkö tässä on kysymys? Työntekijöiden tuntemuksista. Mites ne perheet joiden nuoret kuolee kun eivät saa maksusitoumusta sellaiseen hoitoon, jossa voitaisiin antaa oikeasti apua? Miltähän niistä tuntuisi jos ne tietäisi, että semmoistakin on, mutta sinne ei pääse tai se on sattumanvaraista? Tai että heidän työntekijänsä on oikeasti sitä mieltä, että nuori on itse aiheuttanut sairautensa, joka on siis päihderiippuvuus, eikä työntekijä itsekään tiedä mikä siihen auttaa. Onpahan työntekijä tässä nyt kuitenkin olemassa ja juttelemassa asiasta. Helpottaahan se edes vähän. Vaikkei se sen nuoren sairauteen auta.
Tässä kohtaa alkaa pyöriä jokaisen päässä sama nauha, jota aivopestynä jankutetaan. Ehkä se opetetaan jo sosiaalialan oppilaitoksissa tai sitten se kuullaan viimeistään työelämään mennessä. Nyt kaikki yhteen ääneen: ihmiset ovat erilaisia ja heille auttaa erilaiset asiat! Tällä lauseella siis kerrotaan se, ettei edes tiedetä mikä auttaa ja, että kyseessä ei olekaan yhden ja saman sairauden hoitaminen vaan ihmisten persoonallisuuksien sovittaminen erilaisiin paikkoihin.
Jos kysyt vielä käyttävältä ihmiseltä, että millainen olet ja millaisen hoidon luulet sinulle sopivan, niin kuinka moni heistä kokee itsensä vaikkapa sosiaaliseksi ja yhteisöhoitoon sopivaksi? Käyttävä ihminen on epäsosiaalisin ihmisen ilmentymä, joka ei itse voi pystyä määrittelemään omaa hoitoaan tai edes tietää sitä. Se pitäisi olla ammattilaisen tehtävä. Yleensä sosiaalityöntekijän joka päättää hoitopaikasta ja maksuista. Ja hänen tulisi huomioida se, ettei nyt edessä istuva Jami joka muistuttaa Rölli Peikkoa ja muriseekin, ole se oikea Jami. Tämä Jami on pahin versio itsestään. Tämä Jami ei osaa määritellä omaa parastaan. Jos osaisi, hän ei olisi siinä pisteessä missä nyt on. Kysytään Jamilta sitten kun hän on päässyt päihteistä ja toipunut muuutenkin.
Vallitseva käsitys tuntuu olevan, että hoitojen vaikutuksilla ei ole eroa. Raitistuminen on sattumankauppaa ja siihen ei voi vaikuttaa. Tätä käsitystä ylläpidetään juuri sillä, ettei asiasta saa sanoa. Ei saa tuoda esiin niitä epäkohtia, joita päihdehoitopaikoissa on. Ja jos ne ottaa esiin, keskustelu harhautetaan samalla metodilla kuin lapset tekevät riidoissaan. Sanomalla, että itte oot.
Tarkemmin sanottuna se menee niin, että jos sanon, ettei jokin tietty tapa hoitaa toimi, sanotaan, ettei joku toinenkaan toimi aina. Se on varmaan ihan totta, mutta kun se ei ole nyt tämä keskustelu.
Myös muut yhteiskunnalliset aiheet sensuroituu samalla keinolla.
Tänä päivänä on muotia olla niin avarakatseinen ja suvaitsevainen, että sen nimissä hyväksytään asiat, joita ei tule hyväksyä. Jos esimerkiksi joku koittaa puhua toisen kulttuurin tavoista toimia, tapahtuu sama ilmiö.
Esimerkiksi näin:
kommentti: muslimien tekemät kunniamurhat ovat väärin.
vastaus: kyllä kuule muissakin uskonnoissa tehdään hirveitä asioita.
Ja näin keskustelu on jo harhautunut. Eli koska muutakin pahaa tapahtuu, tästäkään asiasta ei voida puhua tai se on epäreilua.
Sama tapahtuu tässä päihdehoitopaikoista keskustelussa:
kommentti: hoidoksi ei riitä muutaman kuukauden kuntoutus, joka perustuu työn tekemiseen.
vastaus: ei mikään hoito auta ja kyllä niistä ns. hyvistäkin hoidoista ihmiset retkahtavat ja yksi mun kaverikin kerran oli juonut itsensä sillan alle ja sitten se vaan meni töihin ja kaikki oli hyvin, että kyllä se on vain ja ainoastaan itsestään kiinni ja sitä paitsi itsehän on tilansa aiheuttanut ja pitäisikö yhteiskunnan maksaa ja minkä takia aina haukutaan kaikkia hoitopaikkoja?
Ja näin emme koskaan pääse puhumaan siitä, millaista hyvä hoito voisi olla.
Ei voi olla mahdollista, että kaikki on hyvää hoitoa. Miten samaan sairauteen sopii hoidoksi mikä vaan maan ja taivaan välillä? Kuinka kaikkivoipainen olo täytyy työntekijänä olla, että kokee työnsä olevan nyt huippuunsa kehitettyä niin, ettei siitä saa edes sanoa? Mitä sinä tiedät sairaudesta nimeltä alkoholismi? Mitä sinä tiedät siitä mikä siihen auttaa? Jos et tiedä muuta kuin sen, ettei kukaan tiedä ja kaikkia auttaa mikä sattuu- soopa, niin tee jotakin. Tee jotain muuta kuin loukkaannu, sillä ihmisiä kuolee päihderiippuvuuden takia joka päivä. Kysy joltakin joka oikeasti tietää.
Onko niin, että kun sairaudesta toipuminen on muutenkin niin vaikeaa ja tulokset eivät ole 100%, ei sitä sitten tarvitse tehdä kunnolla? Tai edes tietää mitä tekee? Eikös jo laki velvoita, että hoidon pitää olla riittävää. Tämä ei vaan riitä, sano mitä sanot.
Se, että haittoja vähennetään, on kiva juttu, mutta se on haittojen vähentämistä. Sillä ei hoideta riippuvuussairautta.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat onnistuneet ratkaisemaan tämän asian. Heitä ei kuulla. Yksi syy on se, että edelleen vaan tämä sairauskäsite on niin vieras ja mielipidetasolla. Olen nähnyt miten työntekijöille, joilla on oma kokemus, pyöritellään silmiä. Kun henkilö poistuu paikalta alkaa puhe. ”Ei se riitä että on itte ryypännyt, ei se voi kuule tietää!”. Eikö riitä sekään, että on ratkaissut miten vapautuu juomisesta ja elää raittiina hyvää ja tasapainoista elämää ja käy vielä jonkun alan koulunkin?
Onneksi on rohkeita ihmisiä liikenteessä, jotka uskaltavat kertoa sekä omista kokemuksistaan, että konkreettisesti siitä mikä voisi auttaa, jos apua haluaa vastaanottaa. Tai jos edes saa tiedon, mikä itseään vaivaa. Sekään ei nimittäin läheskään aina ole päihderiippuvaiselle itselleen selvää.
Tässä yksi linkki, jos haluat puhua oikeista asioista, oikeilla nimillä: http://puutualkoholismiin.fi/
No, itselläni on oma lehmä ojassa. Muuten en ehkä jaksaisi aiheesta edes puhua. Liian monta tärkeää ihmistä vielä joka päivä kuolemanvaarassa päihdekierteessään. Heille soisin laadukasta hoitoa. Valitettavasti heidän maksavat tahot ovat kilpailuttaneet ne hoidot, joissa hyvää hoitoa saisi, pois, ja kilpailutuksen myötä nekin hoidot, jotka ennen ovat toimineet, lakkaavat toimimasta. En usko, että sosiaalityöntekijät ymmärtävät hoitojen eroja ihan täysin; heillehän hoetaan jo koulusta lähtien, että kaikki hoidot ovat yhtä hyviä, mitään hoitoa ei saa arvostella tai tulee paha mieli ja että ei voi tietää mikä auttaa kellekin. Vaikka oikeesti voi tietää.
Kenen sinä haluaisit hoitavan lastasi, jos hänellä olisi esimerkiksi vakava huumeongelma? Onko se edelleen ihan sama?