Ihan aluksi otan syvästi osaa Eliaksen perheen suruun. Lapsen menettäminen on suurin suru, mitä ihminen voi osakseen saada. Tämän surun vuoksi asian kommentoiminen onkin hankalaa, mutta teen sen kuitenkin.
Hesarissa kirjoitettiin miten Elias jäi kiinni huumeiden käytöstä ja leimautui sen myötä. Lopulta Elias kuoli. Itse hän arveli, että elämä oli vaikeutunut huomattavasti leimautumisen johdosta ja arveli, että olisi ollut jo ylioppilas ellei poliisi olisi puuttunut hänen huumeiden käyttöönsä.
Itse arvelen, että Elias ei todennäköisesti olisi ollut ylioppilas vaikkei poliisi olisi puuttunut hänen huumeiden käyttöön, mutta jos Elias ei olisi käyttänyt huumeita, hän olisi saattanut ollakin.
Jutussa kuvattiin miten Elias oli haettu poliisin toimesta koulusta ja näin kaikki saivat tietää huumeiden käyttämisestä. Tätä ennen Elias oli jo kyllä myynyt huumeita kavereilleen koulussa, että eiköhän se jo ennestäänkin ollut selvillä. Eikö muilla oppilailla ja opettajilla ole oikeutta tietää jos joukossa on henkilö joka käyttää ja myy huumeita? Eikö muiden oppilaiden vanhemmat saa tietää? Haluaisitko sinä tietää jos lapsesi luokassa liikkuisi huumeita?
Turun seudulla käsitellään nyt vastaavaa juttua, mutta siinä poliisi ei päässyt jäljille yhtä nopeasti kuin Eliaksen tapauksessa. Jos olisi päässyt, siellä käsiteltäisiin nyt vain yhtä huumausainerikosta eikä lähes sadan henkilön rinkiä, joksi kannabiskauppa oli laajennut.
Yhden leimautumisen sijasta leimautuu nyt sata.
Tämän päivän yhteiskunnassa tärkeintä tuntuu olevan se, ettei mikään saa tuntua pahalta. Huumeiden käyttö itsessään leimaa ja syrjäyttää. Se, että poliisi hakee koulusta ei syrjäytä ketään. Se on poliisin tehtävä ja sen tarkoituksena ei ole tuntua mukavalta. Sen tarkoituksena on selvittää tehty rikos ja ehkäistä uusien syntyminen. Se, että poika haetaan kesken koulupäivän on keino esimerkiksi siihen, ettei hän ehdi varautua ja vaikka hävittää huumeita. Kotietsintäkin on ikävä juttu. Sekin olisi kivempi niin, että etukäteen soitettaisiin ja käskettäisiin siivota ja hävittää kaikki mahdollinen.
Putkassakaan ei ole kivaa. Sen tietää kaikki. Erityisen raskasta se on äidille, joka ei pääse poikaansa tapaamaan sinne. Putkan tarkoituksena on mm. estää tekijää vaikeuttamasta rikoksen tutkintaa. Sieltä ei voi soitella äidille ja käskeä vaikka varoittamaan jotakin juttuun liittyvää henkilöä tms. Jos on kykenevä ostamaan, myymään ja käyttämään huumeita, on kykenevä olemaan kaksi yötä lukitussa, valaistussa huoneessa jonne tuodaan lämmintä ruokaa ja jota valvotaan kameran avulla.
Eliasta harmitti tämä. Harmitus ei vähentynyt vaikka oikeus jätti hänet rankaisematta rikoksista, joista hän oli jäänyt kiinni. Siis jäänyt kiinni. Oikeudessa esillä olleet asiathan olivat ne, jotka Elias todistettavasti oli tehnyt. Ette kai te kuvittele, että Elias ekan kerran haki marihuanaa ja antoi sitä kavereilleen ja heti jäi kiinni? Eiköhän hän ole toimintaa jo jonkin aikaa jatkanut ja määrät ja kerratkin voi kertoi useaan kertaan. Luulisin näin koska hänhän jatkoi myös ensimmäisen kiinni jäämisen jälkeen ja jäi uudelleen kiinni.
Elias ei jäänyt kiinni siksi, että poliisi olisi halunnut tehdä hänestä varoittavan esimerkin vaan siksi, että Elias käytti ja myi huumeita. Eliaksen asema huumemaailmassa tuskin oli niin merkittävä, että hänen jahtaaminen varoittavaksi esimerkiksi olisi loogisesti ollut poliisien intresseissä. Pahoista poliiseista puhuttaessa, Jari Aarnio on sellaisessa asemassa, että hänestä saattaa leipoutua todellinen varoittava esimerkki.
Eliaksesta kuitenkin tuntui siltä, että häntä jahdattiin eikä hän luottanut poliisiin. Se onkin ihan järkevää sillä jos käyttää huumeita, ei kannata kaveerata poliisin kanssa. Itse asiassa kaikki huumeiden käyttäjät kokevat samalla tavalla ja kaikkien mielestä juuri heitä jahdataan ja juuri heitä kohtaan toimitaan väärin ja poliisi on kyttä. Sellainen käyttävän ihmisen maailma on.
Eliaksen sanoin; kukaan muu ei tajua mitään mistään. Ei vanhemmat eikä kukaan muukaan. Olen samaa mieltä. Kukaan ei tajunnut yhtään mitään siitä mistä oli kysymys. Ei nimittäin ollut kysymys siitä, että Elias leimautui eikä siitä pelästyikö pikkuveli poliisia. Oli kysymys siitä, että Elias oli huumeriippuvainen eikä kukaan osannut tehdä sille mitään. Sen sijaan hyörittiin ja pyörittiin ympyrää, yritettiin käydä koulua ja kaikista ponnisteluista huolimatta ongelma ei ratkennut. Ei vaikka vanhemmat sanoivat, ettei tollaselle tielle kannata lähteä.
Perustan väitteeni Eliaksen huumeriippuvudesta seuraaville seikoille:
Henkilö, jolla ei ole riippuvuutta, ei tuhoa elämäänsä päihteillä. Hän ei jatka päihteiden käyttämistä jos se aiheuttaa huomattavia haittoja.
Henkilö, jolla ei ole päihderiippuvuutta, ei menetä elämänhallintaansa päihteiden käyttämisen seurauksena.
Kenen syy Eliaksen päihderiippuvuus sitten oli? Syyllisen etsintä helpottaa ja sen avulla voi lukijakin päästä turvaan; noin ei voi koskaan käydä meille.
”Noin käy vain sellaisille, joilla on huono äiti tai isä, tai lapsi itte on jotenkin tommonen”. Tai tässä tapauksessa niille, jotka poliisi hakee koulusta.
Syyllistä ei ole. Kukaan ei voi päättää tulevansa päihderiippuvaiseksi. Ainoa 100% varma keino estää päihderiippuvuuden syntyminen on se, ettei koskaan kokeile mitään päihdettä. Silloinkaan et ole turvassa peliriippuvuudelta tai syömishäiriöltä jotka ovat samaa ”tuoteperhettä” ja tuhoavat yhtä tehokkaasta kuin muutkin riippuvuudet.
Eliaksen tapauksessa on helppo osoittaa sormella, että mitäs kokeilit, kun kyseessä on laiton aine. Luultavasti hänelle olisi syntynyt riippuvuus myös laillisiin päihteisiin eli alkoholiin, koska alttius selkeästi oli olemassa.
Eliaksen isä kertoo, ettei luota poliisiin. Poliisi oli kuitenkin se taho joka teki ”väliintulon” ja itse asiassa pidätyksen jälkeen Elias pystyi parantamaan koulunumeroitaan ja pääsi lukioon. Epäluottamus pitäisi minun mielestä kohdistaa hoitojärjestelmään. Elias vietiin nuorisoasemalle. Tulos? Onko nykyinen järjestelmä riittävä tai edes järkevä?
Nykyisessä päihdehoidossa ei tarvitse saada tuloksia, koska aina voi sanoa, ettei hänellä ollut omaa halua.
Pitääkö olla? Kuinka vastuullisena pidämme henkilöä joka käyttää huumeita? Kuinka relevantteja vastauksia hänellä voi olla suhteessa elämänsä pelastamiseen, etenkin jos tuntuu siltä ettei kukaan muu tajuu yhtään mitään? Eikö jokainen huumeidenkäyttäjä täytä pakkohoitokriteerit? Eikö jokainen heistä ole joka hetki vaaraksi omalle terveydelleen ja sen lisäksi kaikille joita tielle sattuu? Eikö se, että menettää itsensä hallinnan niin, että tuhoaa itsensä, ole sama kuin hulluksi tuleminen? Pitääkö ”hulluillakin” olla oma halu jota pitää selkeästi ilmaista, ennen kuin heitä autetaan? Eikös skitsofreenikot yleensä erityisesti vastusta lääkityksiä ja hoitoja? Miten muu itsetuhoinen toiminta eroaa itsensä tuhoamisesta huumeilla? Miksi tällä huumeriippuvuuteen sairastuneella ryhmällä pitäisi olla kyky vaatia ja järjestää itselleen hoitoa, vaikka he ovat täysin kykenemättömiä siihen?
Tänä päivänä ei äideille jää muuta mahdollisuutta kuin katsoa vierestä lähestyvää onnettomuutta. Puuttumisen keinoja ei ole, hoitopaikoista puhumattakaan. Alaikäisen päihteiden käyttöön voi koittaa lain puitteissa tarttua, mutta kun lapsonen on 18 vuotias katoavat nuokin keinot.
Miltä tuntuisi jos huolensa voisi ilmaista ja saada apua? Otettaisiin se huumeriippuvainen talteen, ruokittaisiin ja saataisiin pää selväksi ja sen jälkeen annettaisiin tuloksellista ja laadukasta päihdehoitoa. Puolen vuoden kuluttua hän voisi tehdä oikean valinnan sen suhteen haluaako palata käyttämään huumeita. Tämä päätös nimittäin olisi hänen omansa; selvin päin ja täydessä ymmärryksessä tehty. Huumeita käyttäessä päätökset tekee sairaus, ei ihminen itse.
Ruotsissa tällainen puuttumisen ja auttamisen mahdollisuus jo on.
Thanks a lot for sharing this with all folks you really understand what you’re talking approximately!
Bookmarked. Kindly also consult with my website =).
We could have a link exchange contract between us
Hyvä vastine ”Narkkari” :lta
Kyllähän tuohon kannabikseenkin voi riippuvaiseksi tulla, vaikka harvinaista se on. Itse joskus polttelin enemmänkin, nyt ei ole vaan kiinnostanut kuukausiin kun tupakankin lopetin. Missään nimessä kannabista ei tulisi antaa alaikäisille.
Todella moni vuosikymmeniä huumeita käyttänyt on myöntänyt minulle, että kaikki alkoi kannabiksella ja sen käytöllä oli suora yhteys siirtymisessä kovempiin aineisiin. Todella moni paljon vähemmän aikaa huumeita käyttänyt on sitä mieltä, että kannabiksen käytöllä ei ole minkäänlaisia haittavaikutuksia. Todella moni huumeidenkäyttäjä on syyttänyt omasta huumeidenkäytöstään kaikkia muita paitsi itseään.
Kannabiksen käyttö vaikuttaa ihmisen mieleen ja kokemuksen perusteella sitä ei ole henkilön itsensä helppoa edes havaita. Nuorista käyttäjistä tulee velttoja ja keskittymiskyvyttömiä, ainoastaan mukavien asioiden tekeminen kelpaa. Viihdekäyttö on erikseen, mutta mitä viihde oikeasti tarkoittaa. Moni puhuu olevansa viihdekäyttäjä ymmärtämättä olevansa koukussa aineeseen. Ensimmäisen kerran tunne ei tule takaisin samalla annoksella. Ainetta otetaan aina vain pienempiä ongelmia kohdattaessa.
Miksi aina vedotaan alkoholin vaarallisuuteen? Alkoholin olemassaolo ei tee huumeita millään tapaa hyväksyttävämmäksi tai yhteiskunnallisesti kannattavammaksi, tätä käyttäjät kuitenkin messuavat jatkuvasti. Miksi lukuisat käytäjät haluavat eroon aineista? Koska ovat vuosikymmenien saatossa havainneet, että elämä ei ole elämisen arvoista, sisällötöntä, pienissä piireissä notkumista ja jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa suoriutumista. Osan olen ihmetyksekseni nähnyt parantuvan ja pääsevän eroon, ja pidän heitä paljon vahvempina ihmisinä kuin mitä itse olen. Arvostan heitä ja heidän sinnikkyyttään parantaa elämäänsä ja erityisesti monen suusta kuultuna, läheistensä elämää jos heitä on enää jäljellä. Aina löytyy joku kovempi, joku pahempi, joku muu syytettäväksi kuin se, joka näkyy peilistä. Miksi eritellä alkoholi ja huumeet, verrata niitä ja pitää juuri sitä toista pahempana, kun molemmilla on mahdollista tuhota oma ja muiden elämä. Kumpikaan ei ole maailmaa parantanut eikä paranna. Silti käytän toista, mutta en kehitä riippuuvuutta siihen. Ainakin yritän olla kehittämättä, koskaan ei voi tietää. Mutta vastuun kannan itse, jos huonosti käy. Huumeille olen sanonut ei aina, kokemus on osoittanut myöhemmin että molempien vaikutuksen alaisena on tehty asioita, joita ei voi koskaan perua. Mutta valinta on jokaisen itsensä, siinä missä vastuukin.
Olen lukenut täältä muutamia juttujasi ja päätynyt siihen tulokseen, että inhosi narkkareita kohtaan välittyy teksteistäsi ja lujaa. Pidät omia olettamuksiasi absoluuttisina totuuksina.
Siteeraan yhtä älytöntä väitettäsi: ” Itse asiassa kaikki huumeiden käyttäjät kokevat samalla tavalla ja kaikkien mielestä juuri heitä jahdataan ja juuri heitä kohtaan toimitaan väärin ja poliisi on kyttä. Sellainen käyttävän ihmisen maailma on.”
Mikä tyyppi sinä oikein olet? En näe missään esittelyä itsestäsi. Oletan sinun olevan opiskelija, jolla ei ole käytännön työstä juurikaan kokemusta, saati elämänkokemusta, eli olet varmaan myös aika nuori?
Minä olen 40-vuotias nainen. Narkomaani. Myös paljon muutakin. Olen myös äiti, jolla on erittäin hyvät, läheiset ja luottamukselliset välit teini-poikaani. Niin, tietysti hänet on huostaanotettu, siitä toiste..
Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa sinulle, että jokainen käyttäjä on yksilö.Että ITSEASIASSA jokainen käyttäjä EI koe asioita samalla tavalla, jokainen EI koe, että häntä jahdataan tai kiinni jäädessään, että juuri häntä kohdellaan väärin. Sinulla ei ole mitään käsitystä käyttäjien maailmasta.
Millä ihmeen logiikalla puhut sen puolesta että kaikki käyttäjät pitäisi laittaa pakkohoitoon ja ettei heillä voisi olla omaa halua/ymmärrystä hakeutua hoitoon sitten kun on siihen valmis?
Vertaat käyttäjää hulluihin. Itselleen ja muille vaaraksi oleviksi sekopäiksi, joista ei tiedä mitä ne tekee vaikka ohikulkijoille?!!
Tuolla samalla logiikalla jokainen alkoholisti sekä suurkuluttaja pitäisi passittaa myöskin pakkohoitoon niin pitkäksi aikaa, että ”tajuavat” olla enää ikinä juomatta.
Tosiasiahan on, että (ilman tilastotiedettäkin voin sanoa ja väitän olevani oikeassa) varmasti 95% väkivaltarikoksista; pahoinpitelyistä murhiin asti on tehty alkoholin vaikutuksen alaisena. Tuosta määrästä varsinkin nuorten osalta osa tehty varmasti sekakäytön seurauksena (alkoholi+lääkkeet).
Itsemurhat tehdään varmasti myös näissä samoissa mielentiloissa.
Tunnen todella paljon narkkareita eri puolelta suomea.
Tiedän käyttäjän ”käyttö-käyttäytymiskaaren. Nuorena kun aloitellaan, on käyttö aivan erilaista kuin siinä vaiheessa, jolloin asiasta on mennyt uutuudenviehätys ja ollaan jo opittu määrät sekä asiat, miten käyttää, ettei sekoile/joudu psykoosiin ym. Jos puhutaan vaikkapa amfetamiinista, nuorena sitä veti määrällisesti liikaa, ei tajunnut että on pidettävä huolta nesteytyksestä, syödä joka päivä ja nukkua viimeistään kahden vrk valvomisen jälkeen. Unen puute, viikon valvominen tekee ”piripäät” kilahtaneiksi. Nuorena myös näyttämisen halu ja kavereille uhoaminen ovat muutamia tekijöitä, jotka saavat nuoret käyttäjät tekemään typeryyksiä. itse amfetamiinin vaikutuksesta voin sanoa, että itseasiassa se tekee ihmisestä oikeastaan ystävällisemmän ja empaattisemman, kuin mitä henkilö oikeasti on. Istutaan ja höpötetään, suu käy jokaisella ja usein päädytään puhumaan vaikeista, aroista aiheista, mitä kenellekin on elämän varrella sattunut ja kuinka esim tuntee yksinäisyyttä tms. Siinä tilanteessa tuntee lämpöä toista kohtaan ja moni lupaa auttaa, on helppo sanoa, että aletaan yhdessä käydä vaikka kävelyillä joka päivä tms. Mitä ei sitten arjessa selvänä kuitenkaan jaksa toteuttaa. Tuo oli vain esimerkki. Mutta nämä pirin käyttäjät eivät ole jokapäiväisiä nistejä ja oppineet jo sen, miten sitä tulee käyttää. En tunne ainuttakaan ihmistä, joka minkään huumeen vaikutuksen alaisena olisi esim tappanut jonkun.
Mutta tunnen monta, jotka kännipäissään ovat tappaneet ja hakanneet niin naisiaan, lapsiaan kuin ventovieraita.
Ja varsinkaan kannabiksen alaisena ei ihminen halua tehdä pahaa kärpäsellekään. Ei itselleen eikä läheisille, eikä ventovieraille todellakaan.
Miten voit sanoa, ettei narkkari olisi kykeneväinen hakemaan itse apua ongelmaansa?
Ja tunnetko ylipäätään yhtään ainutta ihmistä joka olisi onnistunut jossain pyrkimyksessään ilman omaa tahtoa muuttaa asioita ja elämäänsä?
Tunnetko ketään joka olisi laihduttanut, koska TÄYTYY? tai ainakaan siten pysymään laihtuneena, jos naama irvessä väkisin, muiden painostuksesta on laihduttanut.
Onko kukaan lopettanut juomista koska täytyy, on pakko tai muuten…
Ei, se ei mene niin. Jokaisen on käytävä oma pohjansa, asiassa kuin asiassa ja halun muutokseen on lähdettävä itsestä, ettei enää kertakaikkiaan jaksa/halua nykyistä tapaa-tottumusta-riippuvuutta.
Päihdeongelmat ovat paljon syvemmällä ihmisessä, siihen liittyy niin paljon kaikenlaista. Tunne-elämän ongelmia. vaikeuksia tunnistaa tunteita, kestää itseään, sietää ahdistusta ja tuskaa. Siinä vaiheessa, kun ihminen todella päättää haluta irti päihteistä, tulisi hänelle osoittaa todella nopeasti hyvä hoitopaikka, jossa mahdollisuus olla minimissään puoli vuotta, mielellään kauemminkin.
Vaan kunnat pistävät rahansa muuhun. annetaan joku 2-3kk maksusitoumus johonkin, usein vielä sellaiseen paikkaan, missä ei pureuduta tunne-elämän ongelmiin ja kohtaamisiin. Järvenpään sosiaalisairaalassa aikoinaan kun olin, oli heillä kognitiivista käyttäytymisterapiaa, mikä omasta mielestäni on juurikin meidän kaltaisille ihmisille oikea terapiamuoto. sitä pitäisi pystyä jatkamaan myös hoitopaikan jälkeen, vaan eipä narkkareille kalliita yksilöterapioita kustanneta.
Sinulle, kirjoittaja, neuvoisin sinua menemään tuonne kentälle, tutustumaan todellakin narkomaanien elämään, ennenkuin jakelet totuuksia asioista joista et selkeästi paljoa tiedä. Samoin myös huostaanottoasioihin. Tutustu kunnolla äiteihin (isiinkin), miltä tuntuu, kun pala itsestä on revitty pois, vaikka ehkä paljon olisi vielä ollut tehtävissä, kuin huoleen perustuva kiireellinen huostaanotto. Itse olen yli 10 vuotta elänyt lähes erakoituneena, tuskaisena, ahdistuneena, huolesta ja pelosta suunniltani. Lapseni… oli hyvin hoidettu, rakkautta ei puuttunut, ei yhdessäoloa, nukkui vieressäni… olin raitis raskausajan sekä ensimmäiset 6 vuotta hänen elämästään, kunnes tapahtui jotain, olisin tarvinnut apua, sen sijaan alkoi amfetamiinin satunnainen käyttö ja puoli vuotta, niin hänet vain vietiin minulta. Miltä on pienokaisestani tuntunut kun hänet 2 viikkoa ennen eka luokan alkua repäistiin täysin vieraaseen perheeseen, kaupunkiin ja siihen päälle uudet ihmiset koulussa… Voi lapsiparkaa 🙁 Ja sanokaa mitä sanotte, minä olin hyvä äiti. Niin ovat sanoneet kaikki sukulaisenikin. Lapset viedään monessa tapauksessa aivan liian hätäisesti ja kuulopuheisiin perustuen, sossujen ”huoleen” perustuen. No, ei siitä tässä enempää.
Älä siis yleistä kirjoituksissasi, jokainen on yksilö.
Erittäin hyvä kannanotto. Tismalleen näin asia on. Kiitos.
Sonja