Jos päihderiippuvainen, sanotaan nyt vaikka narkomaani, onnistuisikin jotenkin lopettamaan huumeiden käyttämisen, minkälainen hän olisi? Hän olisi sellainen kuin oli huumeita käyttäessäänkin, ainoastaan selvä. Hänen ajatusmaailma olisi rikollinen ja tähtäisi omaan etuun sekä hyötymiseen. Hän kokisi kaikkien maailman tapahtumien olevan suunnattuja vain hänen kiusakseen ja ennen kaikkea hän kokisi, että sekä maailma, että muut ihmiset ovat jotakin velkaa hänelle. Ja tietenkin syyllisiä hänen ongelmiinsa.
Miksi näin? Siksi, että vain näillä ”asetuksilla” on mahdollista päivästä toiseen jatkaa käyttämistä. Mikäli narkomaanin mieleen jotenkin kummasti aukeasi oovi, jonka kautta hän havahtuisi todellisuuteen, jotakin muuttuisi. Huumeet tietenkin estävät tämän todellisuuden tunkeutumisen mieleen. Käyttäessä ei voi havahtua. Käyttäessä ei voi toipua.
Tästä syystä, että ihminen siis jää sellaiseksi kuin on lopettaessaan käyttämisen, tarvitaan toipumista. Muutosta. Se on välttämätöntä sillä ilman sitä pysyvän raittiuden saavuttamien on mahdotonta.
Ihmiset tavoittelevat muutosta eri syistä. Yleensä siksi, että joko itse kärsivät jostakin asiasta tai aiheuttavat kärsimystä jollekin toiselle. Kuinka moni sitten todella muuttuu? Edes niistä jotka sitä todella haluavat? Kuinka moni vaimonhakkaaja pystyy muuttumaan? Kuinka moni ihminen voi muuttua päätöksellä vaikka yksin kotona. Jopa ylipainosta pääsemiseksi on järjestetty tv-ohjelmia jne ja silti muutos on yleensä väliaikanen.
Oman ajatusmaailman täydellinen muuttaminen onkin aikamoinen tempaus.
Tyttäreni yritettiin tappaa viime perjantaina. Hänen kallonsa hakattiin pesäpallomailalla ja veitsellä yritettiin lyödä. Tytär sai terästä kiinni ja sai vain haava käteensä. Tyttö pääsi karkuun ja jos hän olisi menettänyt tajuntansa, olisi hänet saatu kiinni ja tapettu.
Kuuden vuorokauden kuluttua hän omasta tahdostaan palasi käyttämään. Hänelle oli valmiina kuntoutuspaikka. Lahja. Lahja, jonka avulla hän olisi voinut saada taidot ja ajatukset joiden avulla elää elämää. Hän ei sitä ottanut vastaan vaikka sinne itse oli halunnutkin. Käyttämisen pakkomielle pyyhkii mielestä muut.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että mikään muu kuin toipuminen, ei tuo pysyvää raittiutta. Ei se, että henki lähtee, ei se että uhka kuolemasta on todellinen, eikä mikään muukaan. Vain se, että henkilö saa jostakin sen verran nöyryyttä, että hän istuu alas ja päättää kuunnella niitä henkiöitä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan raittiuden. Ja sen jälkeen lähtee seuraamaan ohjeita, tuntuivatpa ne miltä tahansa.
Näiden ohjeiden, tai ehdotusten avulla kaikki muuttuu.
Ensin pitäisi käydä läpi se mitä on tapahtunut. Miten meni. Ei siis niin, että kerrotaan miten mahtavia keikkoja tehtiin ja kuinka rahaa oli kuin Escobarilla konsanaan. Vaan niin, että saadaan esiin miten riippuvuus on edennyt. Toisin sanoen niin, että ensin oli kivaa ja sitten ei enää niin kivaa. Ensin riitti omat rahat ja sen jälkeen meni muidenkin rahat. Aluksi oltiin sanansa mittaisia ja lopuksi pelkkiä tavuja, jos niitäkään. Jollei tätä kosketusta todellisuuteen tule, muutos ei lähde käyntiin. Ihminen, jolla ei ole päihderiippuvuutta, ei voi ymmärtää kuinka suuressa harhassa voikaan elää. Olen työssäni kuullut tarinoita, joissa kerrotaan mitä hienoimpia tarinoita siitä millaista kartellia on tullut pyöritettyä. Kuitenkin edessä istuu henkilö, jonka takki on kuumalta 80-luvulta ja kengänpohjat ovat malli Chaplin. Ja ihan totta, henkilö uskoo itse kaiken kertomansa. Totuus tekee kipeää. Sen myöntäminen, että ei vaan onnistunut mikään on vaikeaa, mutta tärkeää tulevaisuuden kannalta. Kuvitelman päälle ei voi rakentaa.
No mitä sitten? Eipä silläkään vielä pitkälle päästä, että myönnetään täydellinen tappio ja nähdään että hallinta kaikkeen kemiaan meni viimeistään viime syksyn muuttolintujen mukana.
Tarttis saada toivoa ja tietoa paremmasta. Rohkeutta katsoa itseä. Nähdä, että jos toimii kusipäisesti edelleen, tulee yksinäinen taival ja jopa nenä kipeeksi. Vankkumaton usko johonkin, joka voisi auttaa. Jumala on ihan jees, muttei poista päihderiippuvuutta. Voi kyllä laittaa ”skodeja reppuun” niin, että jaksaa päivän kerrallaan. Entäs ne, joille Jumalaa ei ole? Jotkut tarvitsevat jotain mikä menee järkeen. Itselle järkeen meni se, että hakeuduin ”porukoihin, jotka olivat oppineet elämään täysin päihteettä” ja vielä näyttivät onnellisilta. Siihen oli helppo uskoa. Saattoipa olla, että porukassa istui sellaisiakin tyyppejä, joiden olisi kaikkien luonnonlakien mukaan pitänyt jo kolmevuotiaana kävellä ensimmäisen liikkuvan auton alle. Jos hekin olivat onnistuneet niin enköhän minäkin? Muita todisteita ei tarvittu.
No sittenkään ei homma vielä ole valmis. Alkaa mietityttämään, että kukahan tässä oikein on? Ja jos sanonta ”metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan”, on totta, voi siitä päätellä, ettei tässä ehkä sittenkään mikään ”maan mukava mies ole”. Vaan juuri se kentältä tullut, särmikäs ja rikkonainen, röyhkeä otus, jonka käsitys itsestä on peräisin horoskooppikirjoista.
Silloinhan voisi ottaa kynän käteen ja vähän kirjoitella taas. Ja nimenomaan itsestään. Saada vähän tietoa siitä millaisiin urotekoihin on tullut ryhdyttyä. Onko joskus mennyt muiden ja oman rahat sekaisin sekä erityisesti se, että mikä siellä on taustalla vaikuttimena. Yleensä motiivit ei olekaan ihan niin puhtaat kuin mitä itselleen selittää. Monesti vaan pelottaa niin perkeleesti, että se laittaa tekemään tekoja, joita ei kantsis tehdä.
Sitten kun on raapustellut nämä tiedot itsestään ja saanut selville onko tosiaan lintu vai kala niin tuskin sitä teosta kannattaa laatikoon laittaa. Tai itsekusetus senkus jatkuu. Olisi löydyttävä sen verran sitä rohkeutta, että kävisi sen jonkun ihmisen kanssa läpi. Ja viimeistään tämän jälkeen alkaa muutos näkyä jo muillekin. On huomattavasti helpompi hengittää ja toimia kun tiedostaa vaikuttimensa.
Ja jos innostuu siitä muutoksesta, jonka on saanut, voi jatkaa hommia. Miettiä, että millaisten asioiden kanssa on toistuvasti kusessa. Tuleeko käytyä vieraissa vaikkei kaikkia tuttujakaan ole vielä käyty läpi? Huvittaako vatkata takanapäin muiden asioita tai syytellä muita omista virheistä? Entä onko kaunapäissään tullut hilluttua? Ja sitten muuttaa nämä toimintamallit. Hyväksyä omat tunteet ilman, että se aiheuttaa verilöylyjä. Pohdiskella jonkun kanssa, josko löytyisi joku toinen tapa toimia. Joku vähemmän vahingollinen.
Jos aikaa ja innostusta riittää ja haluaa käveleskellä kaduilla ilman, että tarvitsee vilkuilla selän taakse niin voisi kirjoittaa listan henkilöistä, joita on vahingoittanut ja hyvittää tekosensa. Aiempien kirjoittelujen pohjalta on helppo nekin teot löytää ja jollei meinaa löytyä niin kysäistä joltain. Joskus aina kuulee, että en ala kentälle mitään rahaa antaa ja hyvittää. No velat on velkoja, nehän maksetaan eikös niin? Hyvittäminen on ihan muuta. Jotenkin pitää korjata se minkä on rikkonut. Jos on kymmenenkin vuotta piinannut pelolla ja muilla keinoilla omia vanhempia niin vähin mitä voi tehdä, on edes kysäistä, mitä on aiheuttanut. Jos on tullut käyteltyä perheen rahojakin niin niiden takaisin maksu antaa maksajalle enemmän kuin sille joka saa rahaa. Maksaja saa edes ripauksen itsekunnioitusta takaisin.
Ja sitten, illalla kun painaa päänsä tyynyyn voisi miettiä mennyttä päivää. Miten meni? Jos tuli sanottua Pertsalle pahasti niin otappa puhelin käteen ja korjaa heti teko. Sano vaikka aluksi, että anteeksi. Se avaa paljon ovia.
Näiden tekojen jälkeen voidaan todeta 100% varmasti, että jotakin muutosta ja toipumista päihderiippuvuudesta on tapahtunut. Toipumista voit mitata esimerkiksi sillä kuinka kiitollinen olet. Kiitollisuuden osoitukseksihan voisi sitten kertoa muille, jotka eivät vielä ole saaneet kiinni toipumisesta, että mikä sua on auttanut. Näillä toimilla tulet, onnellisemmaksi, aikuisemmaksi, luotettavammaksi, vapaammaksi, kykeneväksi kohtaamaan elämän sen omilla ehdoilla ja jos et koskaan enää ota ensimmäistä annosta, et voi retkahtaa.
Tämä on mun ajatus siitä miten voi muuttua ja miten voi toipua päihderiippuvuudesta. Muita keinoja en tiedä todelliseen muutokseen.
Voi myös vain lopettaa vetämisen, jatkaa kaupoista pöllimistä ja muiden kusettamista. Ilman muutosta ongelmien kohtaaminen ratkaistaan yleensä sillä ainoalla tavalla, eli käyttämällä…, mikä sekin on ihan jees: ainahan siitä voi syyttää jotain muuta. Sossua, poliisiä, äiskää ja iskää ja hankalaa lapsuutta.