Kuukausi: tammikuu 2015

Uhriton rikos

Iltalehdessä kerrottiin Tonista, joka oli päässyt huumeista eroon.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011819018936_uu.shtml

Juttu olisi voinut kertoa myös Jamista ja olla tällainen:

OLEMME HOITANEET JAMIN HUUMERIIPPUVUUTTA 17 VUOTTA HUUMEILLA. USKOMATONTA, ETTEI HUUMEIDEN KÄYTTÄMINEN OLE LOPPUNUT!

Jamille tehtiin 17 vuotta sitten tarjous, josta oli mahdoton kieltäytyä. Hänelle nimittäin tarjottiin mahdollisuutta lopettaa huumeiden käyttäminen käyttämällä niitä päivittäin. Jami tarttui tilaisuuteen, koska oli kyllästynyt käyttämään huumeita ja halusi käyttää niitä lisää.

Viisikymppisen Jamin huumeriippuvuutta on hoidettu 17 vuotta antamalla hänelle päivittäin huumeita. Hän ei ole koskaan saanut mahdollisuutta todelliseen lopettamiseen ja toipumiseen. Jami on nimittäin saatu uskomaan, että hän on jo lopettanut huumeiden käyttämisen.

Tämä kuulostaa uskomattomalta, koska hän itse päivittäin nauttii Subutex-annoksensa. Häntä ei myöskään ole johdettu harhaan esimerkiksi salaamalla mistä aineesta on kyse.

-Kyllä tämä ihan sitä samaa huumetta on jota kaduilla myydään, Jami kertoo. –Ollaan vaan lääkärin kanssa sovittu, että tämä ei nyt tässä tapauksessa ole huumetta.

Jamia hoitavan lääkärin mukaan ilmiö ei ole vieras, eikä se rajaudu vain hoidossa olijoihin. Myös sellaiset ihmiset, jotka eivät käytä huumeita “ovat sopineet”, ehkä itsensä kanssa, ettei huumeiden käyttäminen ole huumeiden käyttämistä, jos lääkäri on siinä jotenkin mukana.

– Ihan tavallisetkin ihmiset ovat sitä mieltä, että kun huumeiden käyttämistä kutsutaan hoidoksi, se saattaa auttaa joitan. He ihan oikeasti uskovat siihen, että huumeriippuvuus voidaan parantaa käyttämällä lisää huumeita, Jamin lääkäri kertoo.

Hoidon vaikuttavuus

Millaiseksi Jamin elämä sitten on muodostunut hoidon myötä? Jami ei itse kyseenalaista hoidon pituutta. Hänestä se ennemminkin kertoo siitä, että hoito toimii ja hän aikoo jatkaa siinä kuolemaansa saakka. Hän ei oman kertomansa mukaan aio enää käyttää huumeita kun on niistä nyt päässyt eroon.

Jami kertoo, ettei hänestä ole töihin. Korvaushoitoklinikan hoitaja Mirja toteaa, ettei se ole mitenkään kummallista; eivät huumeiden käyttäjät muutenkaan yleensä käy töissä. Jami ei kykene myöskään siivoamaan asuntoaan. Mirja-hoitaja kertoo, ettei se ole olennaista. Tärkeintä on ettei Jami käytä huumeita. Korvaushoito on sitä, että asiakkaalle annetaan laillisia huumeita päivittäin. Eikö voida sanoa, että Jami käyttää huumeita? Mirjan mukaan ei voida sanoa.

-Kun Jami tuli meille hoitoon, hän oli käyttänyt 18 vuotta huumeita. Toimittajan nopealla matematiiikalla huumeiden käyttämistä on nyt jatkunut 35 vuotta.

-Ilman meitä se tuskin olisi ollut mahdollista, toteaa Mirja.

1662371-alfred_rot

Viisikymppinen Jami ei näytä päivääkään yli satavuotiaalta. Muutenkaan hänen ulkonäöstään ei voi päätellä, että hän olisi lopettanut huumeiden käyttämisen. Siksi tuntuukin niin kummalliselta, että hän itse uskoo sen ja on saanut lähes kaikki muutkin uskomaan raittiuteensa. Jos tämä on mahdollista, mikä vaan on mahdollista!

 

Kuka olisi uskonut?

Kun Pentti Karvonen alkoi puhumaan narkomaanien hoitamisesta huumeilla, olimme kaikki samaa mieltä; tämä ei mene läpi, kertoo Schering- Plough lääketehtaan edustaja. Päätimme kuitenkin kokeilla onneamme, sillä selvää oli, että joku huumemarkkinat vie.

Yllätyksenä tuli miten hyvin ihmiset uskoivat, että kyseessä olisi hoito, jonka avulla huumeriippuvudesta voisi parantua.

Olemme markkinoinnissamme edenneet hyvin hitaasti. Kun Subutex tuotiin Suomen markkinoille sen käyttöä pidettiin lyhyenä vaiheena, jonka aikana muiden huumeiden käyttäminen ensin lopetettiin. Seuraavassa vaiheessa Subutexannos nopeassa ajassa laskettiin alas ja lopetettiin.

Subutexistä tuli kuitenkin koko Suomen suosituin huume ja markkinat aukesivat suuremmiksi kuin olisimme koskaan voineet uskoa.

Asiakkaat, kutsumme heitä asiakkaiksi, koska asiakkaita he olivat silloinkin kun ostivat Subutexinsä kadulta, sitoutuvat hoitoon hyvin. He käyttävät tuotettamme päivittäin ja niin paljon kuin vain on saatavilla.

Aluksi ongelmaksi meinasi tulla suuren yleisön suhtautuminen. Oletimme, että selvinpäin olevat tavalliset ihmiset huomaisivat kusetuksemme. Toistelimme samaa lausetta joitain vuosia ja nyt kukaan ei enää kyseenalaista toimintaamme. Ihmiset tosiaan uskoivat sen ettei huumeiden käyttö ole huumeiden käyttöä.

Varmasti osasyy menestykseemme on juuri hidas eteneminen. Alussa olimme varovaisia ja rajasimme tarkasti kohderyhmän. Hoitoa annettiin vain niille, jotka olivat käyttäneet huumeita kauan. Lisäksi tavoittelimme lyhyitä, vain joitakin vuosia kestäviä hoitoja. Kun muutamme pikkuhiljaa toimintatapojamme, ei kukaan kiinnitä muutoksiin huomiota.

-Kunhan perustelee vakuuttavasti niin kyllä suomalaiset uskoo, nauraa edustaja. Esimerkiksi sen, että annamme hoitoa alaikäisille olemme perustelleet sillä, että heidän huumehistoria on pitkä suhteessa heidän lyhyeen elämäänsä. Sama pätee hoitojen pituuteen. Kyllähän jokainen tietää, että mitä enemmän ja pidempään hoidetaan, sen parempi on lopputulos.

 

Loistava tulevaisuus

Scherin-Ploughilla menee hyvin eikä tulevaisuus pelota. Olemme lanseeraamassa markkinoille ns. lasten Subutexin ennalta ehkäisyyn.

– Vaaralliset huumekokeilut vähentyvät kun lapset ja nuoret jo käyttävät huumeita. Jokainen tietää, että käyttäjät eivät enää kokeile. Mitä nuorenpana korvaushoito lapsille aloitetaan, sen varmemmin he eivät päädy käyttämään laittomia huumeita.

– Ja onhan meillä hienoja tuloksia raskaana olevien korvaushoidoista. Entä jos he lapsen synnyttyä imettävät sitä ja näin ylläpidetään Subutex pitoisuuksia vauvassakin. Eikö sitä voisi jo kutsua varhaiseksia puuttumikseksi, kysyy edustaja? Siitä suoraan jatkettuna korvaushoito läpi esikoulun ja peruskoulun ehkäisee tehokkaasti huumekokeiluilta.

-Kyllähän se harmittaa, että jotkut eivät ymmärrä meidän olevan pelastajia. Ei tätä rahan takia tehdä!

-Jos tämä on rikollista niin näyttäkää minulle uhri?

Jami on nukahtanut tuoliinsa.

 

 

Syitä ja selityksiä

Ajattele, että joka päivä kun menet ulos asunnostasi, olisi joku vääntänyt autosi peilit väärään asentoon. Aluksi ehkä ihmettelisit, mutta kun sama jatkuisi joka päivä, alkaisi hermostuttamaan. Alkaisit ehkä kurkkimaan verhojen välistä selvittääksesi syyllisen ja lopulta päätyisit epäilemään jotakin. Ehkä naapuria, ehkä postinkantajaa. Vaikket saisi koskaan kiinni syyllistä, epäilys muuttaisi suhtautumistasi henkilöön.

Voi olla, että vuosien päästä selviäisi, ettei se ollutkaan naapurin Reiska vaan omat lapset tekivät jekkua; turhaan tuli ajateltua pahasti Reiskasta. Ja kustua sen postilaatikkoon.

Tammikuussa monta alkoholistia mököttää teeveen edessä ja luettelee jokaisen vaivansa. Muun perheen on syytä olla hiljaa ja kiitollisia, onhan alkoholisti ilman viinaa. Perheen vuoksi ja etenkin takia. Heidän takiaan hän suostuu kärsimään.

Vaikka tarkemmin ajateltuna syy juomiseen on vaimon. Tai miehen. Riippuu siitä kumpi kämpässä ryyppää ja kumpi sitä katselee. Kummallakin on syynsä ja kumpikin niihin uskoo. Juoppo ei joisi, jollei kumppani aina siitä valittaisi tai työ olisi niin raskas. Kumppani ei katselisi, ellei uskoisi, että jotenkin voisi vaikuttaa juomiseen. Olemalla hiljempaa tai sitten vähän lujempaa tai mahdollisesti ymmärtämällä tai valittamalla enemmän tai vähemmän.

Molemmat ovat väärässä niin kuin oltiin siinä Reiskan tapauksessa. Ja tässäkään tapauksessa ei kannata ”käydä kusemassa Reiskan laatikkoon”. Vika eikä ratkaisu ei löydy sieltä.

Ei kannata myöskään suuttua. Ei vaikka ihan varmasti raivostuttaa puolin ja toisin. Raivostuttaa, että se paviaani on vuosia ryypännyt ja syyttänyt siitä muita. Ja raivostuttaa, että toinen paviaani on vuosia katsellut syyttelyä ja ryyppäämistä, eikä ollutkaan syyllinen siihen.

Kannattaa hakeutua hoitoon. Kummankin.

Kuvio ei nimittäin kirkastu ilman, että joku sitä kirkastaa. Jos alkoholisti lopettaa juomisen, hänen ajatukset eivät siitä itsellään muutu, tiettyä pistettä pidemmälle. Hän voi alkaa kokemaan tunteita, jotka usein vuosien juomisen jälkeen ovat tuskallisia. Hän voi kokea syyllisyyttä ja häpeää, mutta luultavasti hän ei osaa tunteitaan sen kummemmin käsitellä, onhan hän vuosia torjunut kaikki tunteet juomalla. Taidot eivät kehity itsellään, etenkään jos ei ole edes tuntumaa siitä, että taitoja puuttuisi.

Kun vain lopettaa päihteiden käytön on hyvät mahdollisuudet päätyä pysyväksi uhriksi, jonka elämä on kärsimysnäytelmä. Kärsimysnäytelmän yleisössä istuu puoliso ja lapset, joiden syytä kaikki on. Varmuutta alkoholistilla ei siitä ole, mutta suuri epäilys; muitakaan syyllisiä ei näkyvissä ole.

Puolisollakaan ei näköala muutu. Kunpa hän vaan pystyisi muuttumaan, ymmärtämään, rakastamaan ja olemaan jotain muuta kuin mitä on, niin puolisokin tulisi onnelliseksi. Onhan se sentään lopettanut juomisen minun vuokseni, tuumii puoliso.

Tämä on se näkymä, joka saadaan aikaan hoidolla, jonka sisältönä on kuntosalilla käynti, Ässien matsi, askartelu sekä ryhmä, jossa ei saa puhua päihdeasioista ettei tule paha mieli. Päihteiden käyttö voidaan saada katkaistua. Päihteettömyyttä voidaan jatkaa kunnes tapahtuu jotakin. Jotakin JONKA SYY päihteiden käyttäminen on.

Jos taas henkilö saa hoitoa, jonka seurauksena hänen ymmärryksensä muuttuu, näin ei tapahdu. Jos hän alkaa uudelleen käyttämään päihteitä, se on hänen oma valintansa. Hän voi valita sen. Hän ymmärtää, ettei mikään eikä kukaan muu aiheuta hänen juomistaan. Hän itse päättää siitä. Hän myös tunnistaa ne merkit, jotka kertovat siitä, että hän on palaamassa juomaan. Hän voi siis ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen.

Kenenkään ymmärrys ei muutu itsestään. Ihmeellistä kyllä, yleensä sillä henkilöllä joka on tapahtumien keskiössä puhuttaessa päihderiippuvuudesta, on kaikkein huonoin käsitys itsestään ja tilanteestaan. Yleensä hän kertoo tehneensä työnsä hyvin ja hoitaneensa laskut. Vaikka ei puhuttukaan siitä. Puhuttiin siitä, että henkilö on ollut humalassa joka päivä vuosikymmenen. Henkilö itse uskoo olleensa hyvä isä tai äiti siitä huolimatta. Lähempi tarkastelu kyllä osoittaa sen, ettei näin voi olla. Hyvät vanhemmat eivät ole koko aikaa humalassa.

Henkilö itse uskoo näihin, koska hänen on uskottava. Muuten hän ei olisi voinut jatkaa juomista tai hän olisi tuhoutunut syyllisyytensä seurauksena.

Myös puoliso uskoo, että hänellä on valta vaikuttaa henkilön päihderiippuvuuteen kunhan hän vain ymmärtää riittävästi. Jos hän ei uskoisi, hän tulisi todennäköisesti hulluksi. Hän ymmärtäisi, että on sekä sairasta että itsekästä kasvattaa lapsia perheessä, jossa toinen juo päivittäin. Hän uskoo myös olevansa hyvä ihminen, muttei myönnä sitä, että jotakin hän siitä saa. Muuten hän ei siinä venyttelisi minuuttia kauempaa.

Näin voimakkaat ilmiöt eivät muutu ihan helpolla. Itsestään eivät koskaan. Päihteettömyys tarjoaa mahdollisuuden sille, että muutos voi alkaa, muttei ole se muutos.

Tämän kaiken ymmärtäminen puuttuu suomalaisesta päihdehoidosta yleensä. Miten sitten selittää muutos tai toipuminen jollekin sellaiselle, joka sitä ei ole kokenut? Miten kertoa alkoholistille itselleen, että nyt et näe jos hän ei kerran näe? Entä ammattilaiselle, joka ajattelee alkoholismin olevan asenneongelma ja ryhdistäytymisen paikka?

Se on vähän niin kuin koittaisi kertoa sokeana syntyneelle merestä.

Kuitenkin se ympäristö on se, jonka pitäisi peilata ymmärrys vastaamaan mahdollisimman hyvin todellisuutta.

Henkilöt, jotka ovat raitistuneet ovat kertoneet kokeneensa kaikkein vaikeimmiksi asioiksi lopetuspäätöksen tekemisen. Sen lisäksi vaikeaksi koettiin tunteet, joita he alkoivat kokea, päihteettömän elämän opettelemisen ja toimeentulemisen itsensä ja muiden kanssa.

Kukaan ei koskaan ole sanonut, että vaikeinta oli vieroittautuminen. Kyseessä on vain lyhyt hetki, jolloin päihteiden käyttäminen lopetetaan. Henkilöllä saattaa ilmetä vieroitusoireita, jotka menevät ohi kun päihteettömyyttä jatketaan. Jälkeenpäin raitistuneet henkilöt eivät yleensä edes mainitse tätä osuutta, kertoessaan kokemuksistaan. Sitä ei pidetä niin suurena asiana.

Suurena asiana sitä pitävät ne, jotka eivät vielä ole vieroittautuneet. He kertovat, että tulevat tarvitsemaan siihen todella pitkän ajan ja lisäksi se pitää tehdä todella varovaisesti tai he kuolevat. Lisäksi täytyy löytää täydellinen hetki, jolloin ei ole muita huolia ja stressiä. Sellaisia tilanteitahan päihderiippuvaisille tulee eteen tuon tuostakin. Huumeista vieroittautuessa voidaan prosessia jatkaa vuosia, koska se koetaan niin vaikeaksi ja vaaralliseksi. Kumpikohan on oikeasti vaikeampaa, olla pari viikkoa flunssankaltaisessa tilassa kipeänä, vai vuosia flunssankaltaisessa tilassa kipeänä? Korvaushoidossa olijat ja siinä annosta tiputtavat kertovat olevansa pienen annoksen vuoksi koko ajan vähän kipeänä ja huonossa olossa. Kokonaan ei moni lopeta. Suunnittelee kyllä.

Jotenkin tämä kuulostaa siltä samalta jutulta, kuin se, että syy juomiseen on puolison. Tässä tapauksessa syy siihen, ettei lopettamista tapahdu, on se, että se on niin vaarallista, vaikeaa ja tuntuu liian pahalta. Lopettaminen tapahtuu ensi vuonna, ensi viikolla tai ehkä jo huomenna, muttei koskaan tänään.

Tämä kaikki on totta sille, joka suunnittelee lopettamista. Jos hän ei uskoisi tätä, hän lopettaisi ehkä jo tänään. Hän ymmärtäisi, ettei se tule koskaan olemaan sen helpompaa kuin mitä se on tänään. Hän ei uskoisi päihdetyöntekijöiden lentäviin lauseisiin, joissa kerrotaan, että jos on käyttänyt huumeita viisi vuotta, pitää niitä käyttää viisi vuotta lisää korvaushoidossa ja sitten kuin ihmeen kaupalla riippuvuus loppuu. Hän ajattelisi, että eihän se voi olla mahdollista

Miksi tämä on totta myös niille, jotka tekevät päihdetyötä? Mitä he siitä saavat ja miksi he siihen uskovat?

Mitkä mahdollisuudet on selviytyä, jos hoito päättyy siihen kohtaan kun päihteiden käyttö loppuu? Eikö sen pitäisi alkaa siitä?

 

Maapallo on litteä

 

Jo kauan ennen kuin korvaushoito purjehti Suomeen, muistan kuulleeni sanan mahdollistaminen. Vanhempia kiellettiin ankarasti mahdollistamasta lastensa huumeiden käyttämistä. Heitä varoiteltiin maksamasta huumevelkoja tai hankkimasta uusia asuntoja menetettyjen tilalle. Heille sanottiin, että mikäli he näin tekevät, he vain mahdollistavat huumeiden käyttämisen jatkumisen.

Vanhemmat ja muut läheiset olivat kahden tulen välissä. Pelko oman rakkaansa menetyksestä ja järjen ääni, joka ei ymmärtänyt miten toisen auttaminen voisi koskaan olla paha asia, vastaan viranomaiset, jotka vakuuttivat, että auttaa ei kannattanut. Sydäntä riipi kun Lauri pyysi kymppiä, eikä antaa voinut. Kuolemaanko pitäisi jättää, kysyi äiti?

Tänä päivänä päihdehoitoa tehdään pitkälti käyttäville ihmisille. Loivennetaan heidän päihteiden käytön seurauksia. Hankitaan asuntoa ja ohjataan miten siellä tulisi asua. Jos käyttävän äiti koittaa hiljaisella äänellä kysyä, että eikös tuo ole sitä mahdollistamista, on hyvät mahdollisuudet saada sekä asumisohjaaja, päihdetyöntekijä että vielä joku kolmas ammattihenkilö joka yhden ihmisen asioita hoitaa, silmilleen. He kyselevät ivallisella äänellä, että kuolemaanko pitäisi jättää, että etkö tuon vertaa lapsestasi välitä?

Sosiaalityöntekijä maksaa toimeentulotuen pariin kertaan, koska Lauri on laittanut rahat huumevelkoihin. Miten Lauri muuten selviäisi? Miten Lauri muuten voisi jatkaa käyttämistä? Eihän Laurille enää myytäisi velaksi eikä Laurille pelkkä korvaushoitolääke riitä, koska se ei ole edes huumetta vaan lääkettä. Laurin on sen lisäksi saatava ostaa huumeita. Tämä oli muuten todellinen tapahtuma lähimenneisyydestä.

Tavoitteena ei ole päihteiden käytön loppuminen, jota pidetään fanatismina ja jonka kuvitellaan saapuvan vain sattumalta joidenkin luokse. Itselleni mieleen tulee sana mahdollistaminen, mutta senkin sanominen on julmuutta, kylmyyttä sekä sitä fanatismia. Lisäksi rivieni välistä sekä riveiltä voi lukea kaksi asiaa; täydellisen tietämättömyyteni asioita sekä sen, että vihaan päihderiippuvaisia.

Vaikka yritän puhua sen puolesta, että he saisivat laadukasta ja tuloksellista hoitoa, pääsisivät päihteistä ja saisivat elää hyvän elämän. Silti. Olen sekä fanaattinen, että julma.

Uskoisin, että koko komppanialle riittäisi hommia siinäkin, että alettaisiin hoitamaan henkilöitä, jotka haluavat lopettaa päihteiden käyttämisen. Nykyään hoito päättyy siihen kun päihteiden käyttäminen loppuu. Ongelma on ikään kuin ohi; henkilö ei enää käytä. Korkeitaan muutaman kuukauden maksusitoumus johonkin hoitoon ja kiireellä pois.

Jos satsattaisiin siihen, että henkilön hoitopolku alkaisi sillä, että hän lopettaa päihteiden käyttämisen, hommia riittäisi ja tulostakin tulisi. Lauri menisi katkolle, jossa ajettaisiin lääkitykset alas ja jäljelle jäisi vain ne, mitkä pakolliseksi havaittaisiin. Näihin ei yleensä kuulu bentsot, vaikka ne tuntuvatkin siltä, että niitä ilman ei voi olla. Ja vaikka mieleen nouseekin tätä lukiessa, että tämä on jälleen fanatismia ja ihmisrääkkäystä niin silti. Niiden käyttäminen ylläpitää riippuvuutta ja sillä selvä.

Kun Lauri olisi lääkkeetön ja menossa hoitoon, hän ei enää vaatisi käyntejä Linnanmäellä, retkiä Suomenlinnaan tai muutakaan sekoilua, jota monissa hoidoissa järjestellään. Laurilla olisi nimittäin ihan oma tivoli päänsä sisällä, jossa hommaa riittäisi.

Kun pää selviää monen vuoden jälkeen, siinä on se työmaa. Ei tarvitse etsiä viihdykkeitä tai puuhaa. Tai jos tarvitsee, se tehdään paetakseen sitä oma tivolia.

On tärkeää, että se ammatti-ihminen istuu Laurin kanssa alas ja lähtee kurkistamaan millaisia ”apinoita Laurin tivolissa esiintyy ja onkos parrakkaalla naisella parta miten pitkä”. Siinä on se päihdetyö. Siinä on se kohta, jossa työhön tulisi tarttua ja jossa viettää aikaa paljon.

Laurin pitäisi nimittäin ymmärtää mikä häntä vaivaa. Miksi hän ryösti kolme kioskia ja hakkasi Maken vaikka eihän se Make edes ollut joka ne rizzlat pölli. Tarttis vähän pohtia sitäkin, että on yhden lapsen isä ja ei ristiäisten jälkeen ole tullut pikku-Jamia nähdyksi ja seuraavaksi se pääsee ripille.

Sitäkin voisi miettiä, että miten olisi mahdollista, ettei enää käyttäisi ja miten ymmärtäisi ettei sen hallitseminen tule olemaan mahdollista jatkossakaan. Pohditaan kannattaa laittaa myös se, että kenen kanssa sitä uutta elämää selvin päin lähtisi katselemaan kun yleensä yhtään ei-käyttävää, ei narkomaanin elämään kuulu. Paitsi ne ahkerat, puuhakkaat viranomaiset, joita siinä on hyörinyt.

Näiden asioiden pohtiminen ja käsitteleminen sellaisen henkilön kanssa, joka edelleen käyttää huumeita, on sama kuin baarissa näiden asioiden pohtiminen niiden asiakkaiden kanssa. Silkkaa hulluutta.

Olen kyllä vakuuttunut, että silkkaa hulluutta tämä onkin. Eihän edes yksinkertainen lause: käyttämisen voi lopettaa vain lopettamalla käyttämisen, tule ymmärretyksi. Siihenkin väitetään, että ei se välttämättä ole niin ja että tuollaiset väitteet on yleistämisiä mikä taas on vaarallista. No. Siitä onko maapallo pyöreä vai litteä, taisteltiin myös todella pitkään. Siitä alettiin keskustelemaan 500 vuotta eaa.

Toivottavasti tämän ymmärtämiseen ei mene yhtä kauan, koska nyt ei tarvitse vaikkapa lentää avaruuteen todetakseen tämän asian. Kun mietit, niin ymmärrät. Vasta se hetki kun lopetat päihteiden käyttämisen, on se hetki kun lopetat päihteiden käyttämisen. Niinpä lopettaminen tapahtuu aina vain lopettamalla, olipa se yleistämistä tai ei. Se mitä puuhaat sitä ennen, ei ole lopettamista. Se on puuhaamista.

Korvaushoito on kuin baarissa istumista ja lopettamisen suunnittelua ja siitä puhumista; jotkut onnistuvatkin siinä. Kuitenkaan he eivät ole lopettaneet vielä siellä baarissa. Hei eivät voi lähteä ajamaan autolla kotiin sieltä baarista, koska promillemittari ei näytä nollaa, vaikka he puhuvatkin lopettamisesta. He ovat lopettaneet vasta kun he ovat lopettaneet. Korvaushoidosta on raitistuttu vasta kun se on loppunut. Korvaushoito ei ole raittiutta. Se on parhaimmillaan vasta valmistautumista lopettamiseen. Se on parempi kuin laittomien huumeiden käyttäminen, mutta se ei ole raittiutta.

Ja sinä päivänä kun tämä henkilö lopettaa korvaushoidon, tulisi päihdehoidon alkaa. Tässä maailmassa riittää ihmeteltävää kun kupoli kirkastuu.

Ihmeteltävää riittää myös siinä, miksei kuunnella niitä henkilöitä, jotka ovat onnistuneet lopettamaan päihteiden käyttämisen ja saavuttaneet pysyvän raittiuden? Heitä syytetään tasapäistämisestä ja siitä, että he ”vaativat että kaikkien pitäisi pystyä samaan”. Eikös siinä sitä samaa tavoitella, eli että päihteiden käyttäminen loppuisi? Miksi kuunnellaan niitä, jotka vain jatkavat puheistaan huolimatta eivätkä selkeästi onnistu? Eikö siitä voisi päätellä, että he eivät oikeasti tiedä miten se tehdään? He vain luulevat tietävänänsä?

Jos on menossa jonnekin, eikö tietä kannata kysyä sellaiselta joka tietää sen?

Niin sanotut ”tulokset”

Kun Lasse Virèn aikoinaan juoksi vuoden 72 Olympialaisissa kultaa, mitattiin tulosta ottamalla aikaa juoksusta. Aikaa Lassella meni juosta tuo 10 000m 27.38,4. Se oli tulos. Mainittavaa voi olla se, että Lasse törmäili matkalla ja hän kupsahti nurin, mutta nousi ylös ja jatkoi juoksuaan voittaen koko kisan. Samalla hän teki maailmanennätyksen.

Se mitä kaikkea muuta tuosta juoksusta seurasi, tarina ei kerro. Voin kyllä kuvitella, että Lassea on sen jälkeen lykästänyt. Mahdollisesti on voinut kotona viltti heilua ja jollei rouvaa ole ollut niin urheiluseuran Pirkko on voinut silittää myötäkarvaan.

Mutta se ei ole se tulos.

Missään ei lue, että Lasse Virèn juoksi kilpaa ja sai pesää. Sitä ei lue siksi, ettei se ole se tulos. Tulos on se aika. Sitä voidaan kutsua maailmanmestaruudeksi ja voitoksi. Mutta ne muut, joita siitä seurasi, eivät olleet tuloksia vaikka seurasivatkin siitä.

Kun lähdetään hoitamaan päihderiippuvuutta ja mittaamaan sen tuloksia, pitäisi mitata vain sen tuloksia jos haluaa saada selville hoidon vaikutuksen. Pitäisi siis mitata sitä miten päihderiippuvuuteen on kyetty annetulla hoidolla vaikuttamaan. Miten hoito on vaikuttanut päihderiippuvuuteen.

Päihderiippuvuus näkyy niin, että henkilö käyttää päihteitä pakonomaisesti eikä kykene lopettamaan, vaikka siitä aiheutuu kiistattomasti haittoja. Hän ei myöskään kykene vähentämään tai kohtuukäyttämään päihteitä, koska hän on päihderiippuvainen.

Ei siis ole tolkun hommaa lähteä hoitamaan henkilöä niin, että yrittää saada häntä vähentämään päihteidenkäyttöä. Ainoa mahdollinen tavoite on lopettaa käyttäminen kokonaan. Tai sitten täytyy jatkaa käyttämistä.

On järkevää mitata tuloksia, koska niiden perusteella voidaan sitten päätellä auttoiko annettu hoito vai ei. Kannattaa kuitenkin mitata tuloksia siitä, mitä on tehty eli siitä päihdehoidosta ja nimenomaan sen vaikutuksista päihderiippuvuuteen. Jos aletaan mittaamaan hoidetun henkilön juoksunopeutta niin kuin mitattiin Lassen kohdalla, voidaan saada ihan hyvä tulos. Tulos voi kertoa montakin asiaa, kuten sen, että jos nopeus on ollut kova, henkilö on ollut luultavasti selvin päin juostessaan. Muuta se ei ehkä kerro liittyen päihderiippuvuuteen.

Kannattaa siis vaan mitata onko hän ollut raittiina vai ei ja laittaa rasti siihen ruutuun, jota tulos kuvaa. Jos hoidetaan sata potilasta vuodessa ja 98% rasteista on sarakkeessa ei, kannattaa muuttaa hoitomenetelmää. Hoito ei silloin toimi.

Korvaushoidosta saadaan hienoja tuloksia. Asiakkaat sitoutuvat siihen hyvin. He sitoutuivat aiemmin myös sille toiselle ”klinikalle”, josta Vesku diilasi subuja. Veskulle vaan joutui maksamaan ja siksi on kaikkien kannalta järkevää, paitsi siis Veskun, käydä sillä firmalla, jolta saa ilmaiseksi aineet.

Tulos: nolla.

Henkilö ei raitistunut, hän käyttää edelleen. Sillä ei ole väliä keneltä tuo käytettävä aine tulee tai mitä siitä puhutaan. Huumeiden käyttäminen on huumeiden käyttämistä riippumatta siitä onko se laillista vai ei.

Jotkut asiakkaat eivät oheiskäytä korvaushoidon lisäksi.

Tulos: nolla.

Henkilöt käyttävät edelleen korvaushoidossa annettavia aineita, jotka ovat niitä samoja kuin aiemminkin, mutta ne ovat laillisia.

Jotkut korvaushoidossa olevat käyvät töissä.

Tulos: nolla.

On mahtavaa kun ihmisten elämänlaatu paranee ja he pääsevät kiinni elämään, mutta siitä riippumatta, he edelleen käyttävät huumeita. Se ei ole mielipidekysymys vaan fakta.

Muualta on raportoitu, että monet saavat asunnon.

Silti tulos on edelleen nolla.

Päihdehoitoa mitatessa pitää mitata päihdehoitoa.

Asiakkaat kokevat lähes poikkeuksetta, että heidän elämänlaatunsa on parantunut, on myös yksi yleisesti mitattu tulos. Kuivitteleeko joku, ettei heidän elämänlaatunsa aiemmin parantunut joka kerta kun kamaa meni verenkiertoo? Tai jos joku muu antaisi heille subuja niin eivätkö he kokisi elämänlaatunsa parantuneen?

Kyllä ja ilman muuta! Jos haluaa käyttää huumeita, kannattaa mennä korvaushoitoon. Itse asiassa se on täsmälleen se sama reitti, mitä kautta kaikki muutkin ovat raitistuneet: käyttämällä päihteitä. Pitäisi vaan ymmärtää, että se ei ole se tavoite. Korvaushoidossa ei olla raittiina. Nimi kertoo jo sen. Sekin kyllä jo alkaa vanheta käsiin. Nykyään harvemmin käytetään heroiinia, jonka korvaushoidoksi subutex kehitettiin. Silloin korvattiin heroiinin käyttö subutexillä. Nyt korvataan subutexin käyttö subutexillä tai vastaavalla. Pitäsikö nimi olla ”same same but different”, niin kuin Thaimaassa sanotaan?

Kun mitataan päihdehoitopaikkojen tuloksia muuten, mitataan raittiutta. Kymmenen vuotta sitten kun lääkkeettömiä hoitoja alettiin ajaa alas, syynä oli juuri se, että raitistumistulosten koettiin olevan niin vähäisiä. Kiskon huumehoito laitettiin säppiin joitain vuosia sitten.

En vastusta korvaushoitoa, mutta vastustan sitä, että siitä puhutaan hoitona ja sitä kutsutaan hoidoksi. Jos se on päihdehoitoa, tulee sen tuloksia myös mitata päihdehoidon näkökulmasta. THL:n mukaan: korvaushoidosta vieroittautuminen on harvinaista.

Mikä tahansa asia saadaan näyttämään miltä tahansa. Se riippuu asetetuista mittareista. Esimerkiksi aiemmin puhutussa Virènin juoksukisassa hävinnyt henkilö voidaan tulkita voittajaksi, jos mitataan sitä kuka oli hitain. Hiroshiman pommillakin oli monia suotuisia vaikutuksia: väkiluku laski ja rakentaminen lisääntyi.

Kaikki asiat eivät ole mielipidekysymyksiä. Totuus on se mikä tapahtuu.

Hyvää alkanutta vuotta… tai voihan se olla loppuvaakin, jos päätetään, että vuosi päättyy helmikuussa.