Syitä ja selityksiä

Ajattele, että joka päivä kun menet ulos asunnostasi, olisi joku vääntänyt autosi peilit väärään asentoon. Aluksi ehkä ihmettelisit, mutta kun sama jatkuisi joka päivä, alkaisi hermostuttamaan. Alkaisit ehkä kurkkimaan verhojen välistä selvittääksesi syyllisen ja lopulta päätyisit epäilemään jotakin. Ehkä naapuria, ehkä postinkantajaa. Vaikket saisi koskaan kiinni syyllistä, epäilys muuttaisi suhtautumistasi henkilöön.

Voi olla, että vuosien päästä selviäisi, ettei se ollutkaan naapurin Reiska vaan omat lapset tekivät jekkua; turhaan tuli ajateltua pahasti Reiskasta. Ja kustua sen postilaatikkoon.

Tammikuussa monta alkoholistia mököttää teeveen edessä ja luettelee jokaisen vaivansa. Muun perheen on syytä olla hiljaa ja kiitollisia, onhan alkoholisti ilman viinaa. Perheen vuoksi ja etenkin takia. Heidän takiaan hän suostuu kärsimään.

Vaikka tarkemmin ajateltuna syy juomiseen on vaimon. Tai miehen. Riippuu siitä kumpi kämpässä ryyppää ja kumpi sitä katselee. Kummallakin on syynsä ja kumpikin niihin uskoo. Juoppo ei joisi, jollei kumppani aina siitä valittaisi tai työ olisi niin raskas. Kumppani ei katselisi, ellei uskoisi, että jotenkin voisi vaikuttaa juomiseen. Olemalla hiljempaa tai sitten vähän lujempaa tai mahdollisesti ymmärtämällä tai valittamalla enemmän tai vähemmän.

Molemmat ovat väärässä niin kuin oltiin siinä Reiskan tapauksessa. Ja tässäkään tapauksessa ei kannata ”käydä kusemassa Reiskan laatikkoon”. Vika eikä ratkaisu ei löydy sieltä.

Ei kannata myöskään suuttua. Ei vaikka ihan varmasti raivostuttaa puolin ja toisin. Raivostuttaa, että se paviaani on vuosia ryypännyt ja syyttänyt siitä muita. Ja raivostuttaa, että toinen paviaani on vuosia katsellut syyttelyä ja ryyppäämistä, eikä ollutkaan syyllinen siihen.

Kannattaa hakeutua hoitoon. Kummankin.

Kuvio ei nimittäin kirkastu ilman, että joku sitä kirkastaa. Jos alkoholisti lopettaa juomisen, hänen ajatukset eivät siitä itsellään muutu, tiettyä pistettä pidemmälle. Hän voi alkaa kokemaan tunteita, jotka usein vuosien juomisen jälkeen ovat tuskallisia. Hän voi kokea syyllisyyttä ja häpeää, mutta luultavasti hän ei osaa tunteitaan sen kummemmin käsitellä, onhan hän vuosia torjunut kaikki tunteet juomalla. Taidot eivät kehity itsellään, etenkään jos ei ole edes tuntumaa siitä, että taitoja puuttuisi.

Kun vain lopettaa päihteiden käytön on hyvät mahdollisuudet päätyä pysyväksi uhriksi, jonka elämä on kärsimysnäytelmä. Kärsimysnäytelmän yleisössä istuu puoliso ja lapset, joiden syytä kaikki on. Varmuutta alkoholistilla ei siitä ole, mutta suuri epäilys; muitakaan syyllisiä ei näkyvissä ole.

Puolisollakaan ei näköala muutu. Kunpa hän vaan pystyisi muuttumaan, ymmärtämään, rakastamaan ja olemaan jotain muuta kuin mitä on, niin puolisokin tulisi onnelliseksi. Onhan se sentään lopettanut juomisen minun vuokseni, tuumii puoliso.

Tämä on se näkymä, joka saadaan aikaan hoidolla, jonka sisältönä on kuntosalilla käynti, Ässien matsi, askartelu sekä ryhmä, jossa ei saa puhua päihdeasioista ettei tule paha mieli. Päihteiden käyttö voidaan saada katkaistua. Päihteettömyyttä voidaan jatkaa kunnes tapahtuu jotakin. Jotakin JONKA SYY päihteiden käyttäminen on.

Jos taas henkilö saa hoitoa, jonka seurauksena hänen ymmärryksensä muuttuu, näin ei tapahdu. Jos hän alkaa uudelleen käyttämään päihteitä, se on hänen oma valintansa. Hän voi valita sen. Hän ymmärtää, ettei mikään eikä kukaan muu aiheuta hänen juomistaan. Hän itse päättää siitä. Hän myös tunnistaa ne merkit, jotka kertovat siitä, että hän on palaamassa juomaan. Hän voi siis ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen.

Kenenkään ymmärrys ei muutu itsestään. Ihmeellistä kyllä, yleensä sillä henkilöllä joka on tapahtumien keskiössä puhuttaessa päihderiippuvuudesta, on kaikkein huonoin käsitys itsestään ja tilanteestaan. Yleensä hän kertoo tehneensä työnsä hyvin ja hoitaneensa laskut. Vaikka ei puhuttukaan siitä. Puhuttiin siitä, että henkilö on ollut humalassa joka päivä vuosikymmenen. Henkilö itse uskoo olleensa hyvä isä tai äiti siitä huolimatta. Lähempi tarkastelu kyllä osoittaa sen, ettei näin voi olla. Hyvät vanhemmat eivät ole koko aikaa humalassa.

Henkilö itse uskoo näihin, koska hänen on uskottava. Muuten hän ei olisi voinut jatkaa juomista tai hän olisi tuhoutunut syyllisyytensä seurauksena.

Myös puoliso uskoo, että hänellä on valta vaikuttaa henkilön päihderiippuvuuteen kunhan hän vain ymmärtää riittävästi. Jos hän ei uskoisi, hän tulisi todennäköisesti hulluksi. Hän ymmärtäisi, että on sekä sairasta että itsekästä kasvattaa lapsia perheessä, jossa toinen juo päivittäin. Hän uskoo myös olevansa hyvä ihminen, muttei myönnä sitä, että jotakin hän siitä saa. Muuten hän ei siinä venyttelisi minuuttia kauempaa.

Näin voimakkaat ilmiöt eivät muutu ihan helpolla. Itsestään eivät koskaan. Päihteettömyys tarjoaa mahdollisuuden sille, että muutos voi alkaa, muttei ole se muutos.

Tämän kaiken ymmärtäminen puuttuu suomalaisesta päihdehoidosta yleensä. Miten sitten selittää muutos tai toipuminen jollekin sellaiselle, joka sitä ei ole kokenut? Miten kertoa alkoholistille itselleen, että nyt et näe jos hän ei kerran näe? Entä ammattilaiselle, joka ajattelee alkoholismin olevan asenneongelma ja ryhdistäytymisen paikka?

Se on vähän niin kuin koittaisi kertoa sokeana syntyneelle merestä.

Kuitenkin se ympäristö on se, jonka pitäisi peilata ymmärrys vastaamaan mahdollisimman hyvin todellisuutta.

Henkilöt, jotka ovat raitistuneet ovat kertoneet kokeneensa kaikkein vaikeimmiksi asioiksi lopetuspäätöksen tekemisen. Sen lisäksi vaikeaksi koettiin tunteet, joita he alkoivat kokea, päihteettömän elämän opettelemisen ja toimeentulemisen itsensä ja muiden kanssa.

Kukaan ei koskaan ole sanonut, että vaikeinta oli vieroittautuminen. Kyseessä on vain lyhyt hetki, jolloin päihteiden käyttäminen lopetetaan. Henkilöllä saattaa ilmetä vieroitusoireita, jotka menevät ohi kun päihteettömyyttä jatketaan. Jälkeenpäin raitistuneet henkilöt eivät yleensä edes mainitse tätä osuutta, kertoessaan kokemuksistaan. Sitä ei pidetä niin suurena asiana.

Suurena asiana sitä pitävät ne, jotka eivät vielä ole vieroittautuneet. He kertovat, että tulevat tarvitsemaan siihen todella pitkän ajan ja lisäksi se pitää tehdä todella varovaisesti tai he kuolevat. Lisäksi täytyy löytää täydellinen hetki, jolloin ei ole muita huolia ja stressiä. Sellaisia tilanteitahan päihderiippuvaisille tulee eteen tuon tuostakin. Huumeista vieroittautuessa voidaan prosessia jatkaa vuosia, koska se koetaan niin vaikeaksi ja vaaralliseksi. Kumpikohan on oikeasti vaikeampaa, olla pari viikkoa flunssankaltaisessa tilassa kipeänä, vai vuosia flunssankaltaisessa tilassa kipeänä? Korvaushoidossa olijat ja siinä annosta tiputtavat kertovat olevansa pienen annoksen vuoksi koko ajan vähän kipeänä ja huonossa olossa. Kokonaan ei moni lopeta. Suunnittelee kyllä.

Jotenkin tämä kuulostaa siltä samalta jutulta, kuin se, että syy juomiseen on puolison. Tässä tapauksessa syy siihen, ettei lopettamista tapahdu, on se, että se on niin vaarallista, vaikeaa ja tuntuu liian pahalta. Lopettaminen tapahtuu ensi vuonna, ensi viikolla tai ehkä jo huomenna, muttei koskaan tänään.

Tämä kaikki on totta sille, joka suunnittelee lopettamista. Jos hän ei uskoisi tätä, hän lopettaisi ehkä jo tänään. Hän ymmärtäisi, ettei se tule koskaan olemaan sen helpompaa kuin mitä se on tänään. Hän ei uskoisi päihdetyöntekijöiden lentäviin lauseisiin, joissa kerrotaan, että jos on käyttänyt huumeita viisi vuotta, pitää niitä käyttää viisi vuotta lisää korvaushoidossa ja sitten kuin ihmeen kaupalla riippuvuus loppuu. Hän ajattelisi, että eihän se voi olla mahdollista

Miksi tämä on totta myös niille, jotka tekevät päihdetyötä? Mitä he siitä saavat ja miksi he siihen uskovat?

Mitkä mahdollisuudet on selviytyä, jos hoito päättyy siihen kohtaan kun päihteiden käyttö loppuu? Eikö sen pitäisi alkaa siitä?