Jo kauan ennen kuin korvaushoito purjehti Suomeen, muistan kuulleeni sanan mahdollistaminen. Vanhempia kiellettiin ankarasti mahdollistamasta lastensa huumeiden käyttämistä. Heitä varoiteltiin maksamasta huumevelkoja tai hankkimasta uusia asuntoja menetettyjen tilalle. Heille sanottiin, että mikäli he näin tekevät, he vain mahdollistavat huumeiden käyttämisen jatkumisen.
Vanhemmat ja muut läheiset olivat kahden tulen välissä. Pelko oman rakkaansa menetyksestä ja järjen ääni, joka ei ymmärtänyt miten toisen auttaminen voisi koskaan olla paha asia, vastaan viranomaiset, jotka vakuuttivat, että auttaa ei kannattanut. Sydäntä riipi kun Lauri pyysi kymppiä, eikä antaa voinut. Kuolemaanko pitäisi jättää, kysyi äiti?
Tänä päivänä päihdehoitoa tehdään pitkälti käyttäville ihmisille. Loivennetaan heidän päihteiden käytön seurauksia. Hankitaan asuntoa ja ohjataan miten siellä tulisi asua. Jos käyttävän äiti koittaa hiljaisella äänellä kysyä, että eikös tuo ole sitä mahdollistamista, on hyvät mahdollisuudet saada sekä asumisohjaaja, päihdetyöntekijä että vielä joku kolmas ammattihenkilö joka yhden ihmisen asioita hoitaa, silmilleen. He kyselevät ivallisella äänellä, että kuolemaanko pitäisi jättää, että etkö tuon vertaa lapsestasi välitä?
Sosiaalityöntekijä maksaa toimeentulotuen pariin kertaan, koska Lauri on laittanut rahat huumevelkoihin. Miten Lauri muuten selviäisi? Miten Lauri muuten voisi jatkaa käyttämistä? Eihän Laurille enää myytäisi velaksi eikä Laurille pelkkä korvaushoitolääke riitä, koska se ei ole edes huumetta vaan lääkettä. Laurin on sen lisäksi saatava ostaa huumeita. Tämä oli muuten todellinen tapahtuma lähimenneisyydestä.
Tavoitteena ei ole päihteiden käytön loppuminen, jota pidetään fanatismina ja jonka kuvitellaan saapuvan vain sattumalta joidenkin luokse. Itselleni mieleen tulee sana mahdollistaminen, mutta senkin sanominen on julmuutta, kylmyyttä sekä sitä fanatismia. Lisäksi rivieni välistä sekä riveiltä voi lukea kaksi asiaa; täydellisen tietämättömyyteni asioita sekä sen, että vihaan päihderiippuvaisia.
Vaikka yritän puhua sen puolesta, että he saisivat laadukasta ja tuloksellista hoitoa, pääsisivät päihteistä ja saisivat elää hyvän elämän. Silti. Olen sekä fanaattinen, että julma.
Uskoisin, että koko komppanialle riittäisi hommia siinäkin, että alettaisiin hoitamaan henkilöitä, jotka haluavat lopettaa päihteiden käyttämisen. Nykyään hoito päättyy siihen kun päihteiden käyttäminen loppuu. Ongelma on ikään kuin ohi; henkilö ei enää käytä. Korkeitaan muutaman kuukauden maksusitoumus johonkin hoitoon ja kiireellä pois.
Jos satsattaisiin siihen, että henkilön hoitopolku alkaisi sillä, että hän lopettaa päihteiden käyttämisen, hommia riittäisi ja tulostakin tulisi. Lauri menisi katkolle, jossa ajettaisiin lääkitykset alas ja jäljelle jäisi vain ne, mitkä pakolliseksi havaittaisiin. Näihin ei yleensä kuulu bentsot, vaikka ne tuntuvatkin siltä, että niitä ilman ei voi olla. Ja vaikka mieleen nouseekin tätä lukiessa, että tämä on jälleen fanatismia ja ihmisrääkkäystä niin silti. Niiden käyttäminen ylläpitää riippuvuutta ja sillä selvä.
Kun Lauri olisi lääkkeetön ja menossa hoitoon, hän ei enää vaatisi käyntejä Linnanmäellä, retkiä Suomenlinnaan tai muutakaan sekoilua, jota monissa hoidoissa järjestellään. Laurilla olisi nimittäin ihan oma tivoli päänsä sisällä, jossa hommaa riittäisi.
Kun pää selviää monen vuoden jälkeen, siinä on se työmaa. Ei tarvitse etsiä viihdykkeitä tai puuhaa. Tai jos tarvitsee, se tehdään paetakseen sitä oma tivolia.
On tärkeää, että se ammatti-ihminen istuu Laurin kanssa alas ja lähtee kurkistamaan millaisia ”apinoita Laurin tivolissa esiintyy ja onkos parrakkaalla naisella parta miten pitkä”. Siinä on se päihdetyö. Siinä on se kohta, jossa työhön tulisi tarttua ja jossa viettää aikaa paljon.
Laurin pitäisi nimittäin ymmärtää mikä häntä vaivaa. Miksi hän ryösti kolme kioskia ja hakkasi Maken vaikka eihän se Make edes ollut joka ne rizzlat pölli. Tarttis vähän pohtia sitäkin, että on yhden lapsen isä ja ei ristiäisten jälkeen ole tullut pikku-Jamia nähdyksi ja seuraavaksi se pääsee ripille.
Sitäkin voisi miettiä, että miten olisi mahdollista, ettei enää käyttäisi ja miten ymmärtäisi ettei sen hallitseminen tule olemaan mahdollista jatkossakaan. Pohditaan kannattaa laittaa myös se, että kenen kanssa sitä uutta elämää selvin päin lähtisi katselemaan kun yleensä yhtään ei-käyttävää, ei narkomaanin elämään kuulu. Paitsi ne ahkerat, puuhakkaat viranomaiset, joita siinä on hyörinyt.
Näiden asioiden pohtiminen ja käsitteleminen sellaisen henkilön kanssa, joka edelleen käyttää huumeita, on sama kuin baarissa näiden asioiden pohtiminen niiden asiakkaiden kanssa. Silkkaa hulluutta.
Olen kyllä vakuuttunut, että silkkaa hulluutta tämä onkin. Eihän edes yksinkertainen lause: käyttämisen voi lopettaa vain lopettamalla käyttämisen, tule ymmärretyksi. Siihenkin väitetään, että ei se välttämättä ole niin ja että tuollaiset väitteet on yleistämisiä mikä taas on vaarallista. No. Siitä onko maapallo pyöreä vai litteä, taisteltiin myös todella pitkään. Siitä alettiin keskustelemaan 500 vuotta eaa.
Toivottavasti tämän ymmärtämiseen ei mene yhtä kauan, koska nyt ei tarvitse vaikkapa lentää avaruuteen todetakseen tämän asian. Kun mietit, niin ymmärrät. Vasta se hetki kun lopetat päihteiden käyttämisen, on se hetki kun lopetat päihteiden käyttämisen. Niinpä lopettaminen tapahtuu aina vain lopettamalla, olipa se yleistämistä tai ei. Se mitä puuhaat sitä ennen, ei ole lopettamista. Se on puuhaamista.
Korvaushoito on kuin baarissa istumista ja lopettamisen suunnittelua ja siitä puhumista; jotkut onnistuvatkin siinä. Kuitenkaan he eivät ole lopettaneet vielä siellä baarissa. Hei eivät voi lähteä ajamaan autolla kotiin sieltä baarista, koska promillemittari ei näytä nollaa, vaikka he puhuvatkin lopettamisesta. He ovat lopettaneet vasta kun he ovat lopettaneet. Korvaushoidosta on raitistuttu vasta kun se on loppunut. Korvaushoito ei ole raittiutta. Se on parhaimmillaan vasta valmistautumista lopettamiseen. Se on parempi kuin laittomien huumeiden käyttäminen, mutta se ei ole raittiutta.
Ja sinä päivänä kun tämä henkilö lopettaa korvaushoidon, tulisi päihdehoidon alkaa. Tässä maailmassa riittää ihmeteltävää kun kupoli kirkastuu.
Ihmeteltävää riittää myös siinä, miksei kuunnella niitä henkilöitä, jotka ovat onnistuneet lopettamaan päihteiden käyttämisen ja saavuttaneet pysyvän raittiuden? Heitä syytetään tasapäistämisestä ja siitä, että he ”vaativat että kaikkien pitäisi pystyä samaan”. Eikös siinä sitä samaa tavoitella, eli että päihteiden käyttäminen loppuisi? Miksi kuunnellaan niitä, jotka vain jatkavat puheistaan huolimatta eivätkä selkeästi onnistu? Eikö siitä voisi päätellä, että he eivät oikeasti tiedä miten se tehdään? He vain luulevat tietävänänsä?
Jos on menossa jonnekin, eikö tietä kannata kysyä sellaiselta joka tietää sen?