Menkää hoitoon!

Joitain tutkimustuloksia lueskellessa tulee mieleen, että onkohan tässä saavutettu tulos, jota jo lähtökohtaisesti on lähdetty hakemaan? Ja seuraava ajatus on se, että mihin tätä tulosta tarvitaan?

Joitain päiviä sitten uutisoitiin tutkimuksesta, joka käsitteli riippuvuuksia. Otsikkona oli, että huumeriippuvainenkin voi olla kunnon kansalainen. Siitäkö riippuvuudessa onkin kyse? Että onko kunnon kansalainen vai ei? Itse olen ymmärtänyt sen ihan toisella tavalla. Jotenkin niin, että kyseessä on sairaus.

Lehtijutussa kerrottiin, että eräs heroiiniaddikti oli pystynyt aivan helposti lopettamaan heroiinin käytön, mutta taistelee nyt alkoholin kanssa. Tarkalleen ottaen jutussa luki, että henkilö yhä edelleen seitsemän vuoden kuivilla olon jälkeen taistelee alkoholin kanssa. Syynä oli se, että ”ympäristö odottaa”, että alkoholia käytetään.

Miten pihalla asiantuntijat ovat jo ihan termistönkin kanssa? Tarkalleen ottaen he siis sanoivat, että henkilö on ollut raittiina seitsemän vuotta ja juonut samalla alkoholia. Minun mielestä ei ole mitenkään kummallista, että pystyy lopettamaan helposti huumeiden käyttämisen jos siirtyy juopottelemaan. Henkilö vain korvaaa yhden huumeen toisella. Ja syy juomiselle ei edelleenkään ole se, että ympäristö olettaa, vaan se, että henkilö on addikti ja hänen päänsä olettaa, että sinne on saatava päihteitä.

Tutkimuksessa huomattiin myös, että lääkkeenä tarjottu heroiini mahdollisti JOILLEKIN LÄHES tavallisen elämän. Entä jos ei annettaisi sitä heroiinia lääkkeenä kun sehän ei ole lääke vaan huume? Olisiko näille joillekin mahdollistunut ihan täysin tavallinen elämä? Onko myös aika ohut tulos jos maksimi on, että joillekin ja lähes?

Jos olette viime aikoina käyneet katsomassa virallisia määritelmiä korvaushoidosta, olette huomanneet ”pienen” muutoksen siitä, miten se aikoinaan meille ”myytiin”. Aiemmin kyseessä oli vain ja ainoastaan välivaihe ja keino päästä opiaattiriippuvuudesta. Nykyisin siellä lukee, että ”vaikka potilas ei koskaan pääsisi eroon korvaushoidosta, siitä on silti hyötyä”.

Veikkaan, että tutkimuksen tarkoitus on pikkuhiljaa alkaa tuomaan meille uutta ”päihdehoitomuotoa”. Lääkeheroiinihoitoa. Se vielä puuttuu valtion repertuaarista. Kaikessa muussa merkittävässä huumekaupassa sillä on monopoliasema.

Tutkija Uusitalo kertoi myös, että suurinta osaa heroiininkäyttäjistä ei edes tunnista päältäpäin ja että he käyvät töissä sekä salaavat käyttämisen perheeltään.

Ajatella. Niin pienestä ongelmasta onkin kyse, ettei sitä edes ulkoapäin huomaa ja elämänhallintakin säilyy ihan työpaikkaa myöden. Suosittelisin Uusitalolle ihan aluksi käyntiä optikolla ja sen jälkeen alan vaihtoa. Itse nimittäin huomaan jo kaukaa kun opiaattien käyttäjä tulee vastaan ja niin huomaavat kaikki muutkin. Ainakin porilaiset mummot vaihtavat tien toiselle puolen.

Kun ongelma ei ratkennutkaan, päätettiin siihen suhtautua uudella tavalla. Kuten muidenkin voimakkaiden ilmiöiden vieressä oleskelu aiheuttaa erilaisia reaktioita. Muutaman niistä mainitakseni, kieltämisen, eli mitään ongelmaa ei edes ole. Tai selittelyn. Selitetään ja mitätöidään ongelma.