Talon rakentamisesta

Jos haluat rakentaa talon, menetkö hakemaan oppia sellaiselta, jonka taloissa on savupiippu pihamaalla ja muutenkaan yhtään onnistunutta taloa ei ole saatu aikaan?
Tai sellaisen luota joka on lukenut aiheesta paljon kirjoja, muttei silti onnistu rakentamaan taloa, edes itselleen. Hän osaa kyllä puhua siitä.
Vai menisitkö sellaisen luokse, jonka talot onnistuvat? Jos henkilö on rakentanut oman kodin ja vaikka muutaman muun oikein hyvän ja kestävän rakennuksen, hän tietää miten se tehdään.
Tämä menee jokaisen järkeen ja tätä yleensä käytetään elämässä ja työssä; se joka osaa, se opettaa. Hänellä on vielä yleensä todistus siitä osaamisesta.
Päihdetyössäkin on todistus koulusta, että tämä henkilö tietää mitä tekee. Vaikkei tiedäkään. Hänellä on siitä mielipide. Kaikilla on siitä mielipide. Yleensä jokaisella vielä vähän erilainen. Ja se on jostain syystä ihan ok. Mielipide ohjaa työtä ja kaikki tekevät sitä tavallaan omasta ajatuksestaan käsin.
Johonkinhan se pitäisi perustua. Jos se perustuu omaan kokemukseen ja lopputulos on vuosien raittius niin sille voi jo perustaa. Kokemusta ei vielä voi kertoa se, joka käyttää. Heillä on kyllä vahva olo itsellä, että he tietävät aiheesta ja elämästä kaiken. Facebookissakin tämä ryhmä kertoo yleensä käyvänsä ”elämän kovaa korkeakoulua”. Eivät he käy. He suojautuvat elämältä päihteillä ja oppiminen alkaa tapahtumaan tästä aiheesta eli raitistumisesta sitten kun käyttö päättyy. Vie aikaa ja työtä toipua riippuvuudesta. Riippuvaisilla tarkoitan niitä ihmisiä, jotka kuuluvat siihen 10%, jotka tulevat riippuvaisiksi eri asioista. En niistä, jotka ovat olleet vaikka koviakin juomareita, mutta pystyvät lopettamaan tahtoessaan.
Henkilö, joka on ratkaissut suuren arvoituksen joka on se, että miten ihmeessä pystyn elämään ilman päihteitä lopun elämäni, on kuulemisen arvoinen. Hän on joutunut oikeasti sitä miettimään. Hänelle ei riitä mielipide sillä kyseessä on oma henki. Hänen on keksittävä sellainen keino, joka oikeasti toimii. Pysyvästi. Ja jos hän oikeasti haluaa, keino löytyy. Tämä henkilö usein nimittäin toimii niin kuin olisi kaikkein järkevintä, eli kysäisee niiltä jotka ovat tehneet saman tempun.
Tämän henkilön, joka ei ensimmäisinä raittiina päivinä vielä tiedä ratkaisua, henki on aluksi yleensä ammattilaisten käsissä. On ratkaisevaa mitä he puhuvat ja kertovat henkilön päihderiippuvuudesta. Monesti jopa suositellaan, ettei hakeuduttaisi sellaisten ihmisten puheille ja tekemisiin, jotka aiheesta tietävät ja ovat itse sen ratkaisseet. Sitä pidetään haitallisena ja riskinä. Toisin kuin sitä, että henkilö menee katkon jälkeen yksin kotiin ja päättää vaan olla ilman. Kaikki kaverit käyttävät ja uusia suhteita ei tule tyhjästä. Luukusta ei vaan voi yleensä esimerkiksi pelkän katkon kautta palata työelämään, josta löytyisi niitä uusia ihmissuhteita.
– Jätät vaan sen vanhan taakse ja unohdat sen, on yleinen neuvo päihdetyöntekijältä.
Mielestäni siinä aika ohuet eväät mukana.