Jos haluat matkustaa Thaimaahan, joudut kokemaan matkan. Lento on pitkä ja penkit koneessa ehkä epämukavat. Voi olla kuuma tai kylmä ja vieressä voi istua ikävä lihava henkilö, joka vie puolet sinunkin tilastasi. Se mitä voit tehdä asioille on rajallista. Voit asennoitua etukäteen tähän kaikkeen. Voit varata paikan ykkösluokasta tai ottaa hyvää lukemista mukaan. Matka kuitenkin on sellainen kuin se sitten on. Sinä päätät haluatko niin paljon päästä kohteeseen, että olet valmis matkustamaan.
Matka tehdään niin, että ostetaan se lippu ja noustaan koneeseen. Voit tietenkin myös tehdä matkan kävellen jos tahdot. Joka tapauksessa matka alkaa niin, että sille lähdetään ja sen jälkeen olet matkalla. Sitä ei voi tehdä niin, että makaa sohvalla. Tai voi, mutta se on eri matka se ja se tapahtuu mielikuvituksessa. Sillä matkalla myös rusketus jää vähemmälle ja lompakko pysyy paremmassa kunnossa.
Asia on yksinkertainen. Eikö?
Tämä sama pätee raitistumiseen. Jälleen puhun henkilöistä, joilla on niin suuri ongelma, että he kokevat tarpeelliseksi lopettaa käyttämisen. Se on hyvin yksinkertaista. Se tapahtuu niin, että päihteiden käyttö lopetetaan. Ja oikeastaan siinä se sitten onkin. Se matkan alku.
Sekään matka ei oikeasti ala sillä, että puhuu lopettamisesta. Se on vasta sama kuin olisi matkatoimistossa suunnittelemassa lomaa. Se on hyvä alku, muttei vielä matka.
No, sitten kun päihteiden käyttö loppuu ja matka on alkanut, alkaa matkustelija huomaamaan erilaisia asioita. Yleensä hän huomaa sen saman minkä huomaisi lentokoneessakin: olo ei ehkä ole kovin hyvä ja matka tuntuu kestävän loputtomiin. Ja tässä kohtaa moni hyppää ”koneesta pois” ja selittää sen ihmetteleville ystäville, että ”en ala itteeni kiduttamaan”. Ja juo sitten itsensä tappokänniin pari vuotta joka päivä ja ”nauttii” elämästään.
Päihteidenkäyttäjiltä kuulee usein miten kovia he ovat kokeneet ja siksi kestävät mitä vaan. Kipukynnys on korkeampi kuin Mannerheimin patsaalla. He eivät kuitenkaan kestä joitain asioita. Yleensä jo se on liikaa, että sataa vettä tai tuulee. Tai bussi menee nenän edestä. Tämän kaiken he kestäisivät kyllä, kunhan olisivat päihtyneitä. He pystyisivät aivan helposti raitistumaankin, kunhan vain voisivat samaan aikaan juoda tai käyttää muita päihteitä.
Matka, jonka raitistuminen vaatii, on tietynlainen. Sitä voi itse tai muiden avulla jonkin verran helpottaa tai vaikeuttaa. Silti siinä on se matka, joka vaan on käytävä läpi jos haluaa lopettaa käyttämisen. Matka ei tunnu useinkaan kivalta, koska ja muutenkin koko maailma alkaa tuntumaan kun pää selviää. Täytyy oppia selviämään tuntemuksista ilman päihteitä. Ja huomata, että yleensä se kipukynnys ei olekaan kovin korkea; onhan tullut juotua vuosia juuri siksi, ettei kestä. Ei kestä ihmisiä, asioita eikä edes sitä säätä eikä etenkään omaa päätä.
Matka on kuitenkin ihan mahdollinen. Apua siihen saa katkaisuhoidoista ja joskus muistakin hoidoista. Matka ei kuitenkaan ole sellainen, että sitä varten tarvitsisi lääkitä ihmistä viidestä kymmeneen vuoteen ja yleensä samalla lääkkeellä, jota hän on siihenkin asti käyttänyt päihteenä.
Tämän päivän maailmassa vaatimukset ovat suuret ja ne kohdistuvat kaikkeen. Jopa siihen, miltä raitistuminen pitäisi ja miltä se saa tuntua.
Se tuntuu siltä kuin tuntuu ja se on se tie jota pitkin ojasta pääsee kömpimään pois. Muuta tietä ei ole. Vain se, jolla käyttäminen lopetetaan. Yksinkertaista. Eikö?