RASKAIN RIIPPUVUUS

Hengitä syvään ja rentoudu. Nyt yritä lukea kirjoittamani teksti niin, ettet raivostu. Huomaa, että nouseva suuttumus on todennäköisesti merkki puolustusmekanismien aktivoitumisesta, sillä mitään pahaa ei ole tapahtumassa. En ole haukkumassa, nimittelemässä tai uhkaamassa ketään. En myöskään tavoittele sitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia.
Oletko valmiina? Muista siis hengittää! Lupaan johdattaa sinut aiheeseen niin lempeästi kuin mahdollista ja toivon vain, että ajattelisit. Antaisit itsellesi pienen mahdollisuuden löytää tästä edes jotain.
Sitten mennään.
Tiedät kai riippuvuuden? Ja ehkä myös yhden sen ilmentymän eli päihderiippuvuuden? Niistä se pelottavin muoto taitaa olla huumeriippuvuus, jossa ihminen tuhoaa päivästä toiseen itsensä. Narkomaani- Niilo vaarantaa oman terveytensä ja aiheuttaa paljon surua läheisilleen. Niilo on jatkuvassa hengenvaarassa. Laittomassa alakulttuurissa eläminen luo hänen elämäänsä vielä pikantin säväyksen mahdollisine vankilatuomioineen.
Mikähän häntä voisi auttaa? Ihan aluksi pitäisi varmaan tapahtua se, että Niilo itse myöntäisi, että ongelmastahan tässä on kyse. Ongelman myöntämistä ei tue se jos ympäristö peilaa tilanteen hyväksi. Jos ymmärretään ja hyväksytään. Tällä en tarkoita edelleenkään sitä, että ketään pitäisi mitenkään rangaista.

Puhun totuudesta, jonka itseisarvo on verraton. Se vaan usein jätetään sanomatta siksi, että ”halutaan olla kivoja”. Tästä syystä esimerkiksi Idolsissa on vuosittain alkukarsinnat täynnä laulelijoita, jotka nolaavat itsensä koko kansan edessä. Heillekin on joku halunnut olla kiva ja sanonut, että ”must sä laulat tosi hyvin!” Mun mielestä tämä ei ollut kivasti tehty. Joskus ihmiset uskovat mitä heille sanotaan. Etenkin jos sanottu asia liippaa läheltä omia toiveita.

Näin on erityisesti riippuvaisten ihmisten kohdalla, joilla käytetty aine tai asia on koko elämä. Ajatus siitä luopumisesta on niin pelottava, ettei sitä uskalla edes ajatella. Tuntuu siltä, että ilman ei voi olla tai ainakaan pärjää. Siis sen alkuvaiheen jälkeen, jolloin se tuntui siltä, että homma on hallinnassa. Jotkut menevät hautaan asti tällä vaihteella. Riippuvuuden sisältä ei oikein itse näe mitään kun sekä pelko, että itse sairaus sumentaa silmät. Muutos tietenkin aina lähtee itsestään ja vastuu on itsellä, mutta eiköhän ympäristölläkin ole jonkinlainen vaikutus? Mahdollisuus siihen ainakin.

No, sitten mennään eteenpäin. Muista hengittää edelleen ja tiedäthän, etten ole yrittämässä vahingoittaa sinua? Älä pelkää siis.
”Lailliset riippuvaiset”, eli alkoholin kanssa hallintansa menettäneet, mielletään ehkä pienemmäksi pahaksi kuin huumeriippuvaiset. Itse ajattelen, että huumeet tarjoavat ainakin sellaisen armon, että yleensä niiden kanssa ongelma tulee nopeammin ilmeiseksi, jos sen haluaa ja kykenee huomaamaan. Ja jos ei niin ainakin se tappaa nopeammin. Ei tarvitse yleensä pyöriä montaakaan vuosikymmentä sekaisin, niin kuin usein on viinan kanssa. Viinan kanssa saattaa hurahtaa 30 vuotta ilman, että edes käy mielessä se, että kyseessä voisi olla jonkinlainen ongelma. Hahmottamista sotkee sen laillisuus ja suomalainen mentaliteetti, johon kuuluu se, että ”kaikkihan sitä vähän ottaa” ja sana ”kännissä” naurattaa kaikkia.
Nyt kun vielä ne ihmiset, joiden pitäisi tätä porukkaa auttaa, ovat keksineet keinon onnistua hoidoissa, on tulevaisuuden näkymät synkät. Hoitoon hakeutuvien tai ohjattujen
(joka muuten ei tarkoita pakkohoitoa vaan esimerkiksi sitä, että työpaikka havaitsee henkilön alkoholiongelman ja antaa lahjan: mahdollisuuden käydä hoidon, jonka työnantaja saattaa jopa maksaa, ja näin päästä sellaiseen kuntoon, että henkilö pystyy ja saa jatkaa työssään),
kanssa aletaan leikkimään kohtuukäyttöleikkiä. Sen hyvät puolet ovat siinä, että voidaan taas olla kivoja ja asiakkaat ei koskaan lopu. Nimittäin ne henkilöt, jotka ovat alkoholisteja, eivät tule koskaan pystymään kohtuukäyttöön, mutta tietenkin haluavat sitä enemmän kuin mitään muuta. Alkoholista luopuminen on alkoholistille pieni kuolema. Tai aika isokin. Hoidoissa jutellaan mukavia ja asiakaslähtöisyys tarkoittaa sitä, että alkoholisti on oman itsensä asiantuntija; kyllähän se nyt tietää mikä sille on parasta!
Eikö kellään käy mielessä se, että jos se kerran tietää niin hyvin niin miksei se ole jo aiemmin alkanut kohtuukäyttämään? Vai kuvitteleeko joku ihan oikeasti oman roolinsa työntekijänä, joka täyttää asiakkaan kanssa jonkun monisteen, johon kirjataan tavoitteet, oleva oikeasti niin vaikuttava, että se muuttaisi vuosien juomistavat?
Älä hermostu tästäkään ja maailman jokaisessa tilanteessa ei näin toimita eikä ihan aina, mutta en pysty kirjoittamaan niistä kaikista tässä nyt yhtä aikaa. Viitataan tässä nyt ainakin niihin paikkoihin, joiden nimikin on kohtuukäyttöklinikka. Niissä lääkäritkin kertovat asiakkaille, että” kyllä, kohtuukäyttö on sinulle hyvä tavoite.” Se on varmasti jollekin, mutta ei alkoholistille ja yleensä suomalainen hakeutuu hoitoon vasta sitten kun tilanne on jo mennyt tosi pitkälle. Niin pitkälle, että lopettaa tarttis. Kohtuukäyttöä tavoiteltaessa tavoite saavutetaan ainakin osittain, alkoholisti ei raitistu vaan juo. Sitähän siinä tavoiteltiin. Määrien kanssa voidaankin vekslata vuosia, kuka sitä kellekään on sanomaan mikä se kohtuus kenenkin kohdalla sitten on?
Jos taas pyrittäisiin täysiraittiuteen, hoidon tavoitteet eivät toteutuisi läheskään niin hyvin: aika monet joisivat. Jotkut toki raitistuisivat, mutta useat eivät. Lisäksi työntekijöiden pitäisi alkaa ensin ajattelemaan ja sitten tekemään töitä.

Tämäkään ei vielä ollut se varsinainen asiani. Kuljin siihen kuitenkin tämän pitkän reitin tarkoituksella. Edellä mainituista asioista kun voidaan edes jotenkuten keskustella.
Asia, joka on se varsinainen aiheeni on sellainen, että siitä keskustelu ei oikein onnistu.
Riippuvuus, joka on täydellinen tabu ja jonka olemassaoloa ei yleensä edes myönnetä. Vaikka se on ilmeinen.
Riippuvuus ruokaan ja tässä puhun nyt erityisesti lihavuudesta. Sillä tarkoitan ylipainoa. En ala määrittelemään sitä koska se on tieteellisesti jo määritelty. Jos suutuit tästä, jopa raivostuit, on todennäköistä, että olet lihava.
Jostain syystä lihavuutta pidetään ulkonäköasiana, johon puuttuminen on kiellettyä ja epäkohteliasta. Sitä puolustellaan sanomalla, että eivät kaikki lihavat ole sairaita.
Eikös se lihavuus juuri ole se sairaus?
Sehän olisi sama jos huumeriippuvuus miellettäisiin alipainoksi ja kalpeiksi kasvoiksi? Alkoholismi punaiseksi nenäksi tai valkoiseksi vuodenajasta riippuen. Ei jokainen narkomaanikaan ole sairas, muulla kuin sillä tavoin, että on narkomaani. Sama alkoholisteilla. Monet käyvät töissä ja muutenkin saattaa näyttää hyvältä. Vaikka Irmeli, joka painaa ihan liikaa, ei heilukaan torilla McDonaldspäissään, on hänellä silti se sama ongelma.
Kyseessä on sama sairaus. On pakko syödä, että pärjää. Jos Irmeli syö itsellensä 100 ylimääräistä kiloa, ei ole kyseessä valinta vaan riippuvuus. Sisäelimet huutaa hoosiannaa ja Suomessa normaalipainoiset ovat jo vähemmistö. Luit ihan oikein. Ongelma koskettaa siis monia.
Kaikista näistä riippuvaisista huonoimmassa asemassa ovat nämä ylipainoiset. Ja ennen kuin kerrot minulle, että joillain voi olla jokin muu sellainen sairaus, että lihoavat siksi, niin en puhu nyt heistä.
Puhun heistä, jotka syövät itseään hengiltä. Tämän riippuvuuden hoito on lähes mahdotonta siksi, että siitä ei voi edes puhua ilman, että ihmiset raivostuvat. ”Mitä se kellekään kuuluu kuinka painava minä olen”, on nopea puolustus, joka jatkuu määrittelemällä ”normaalipainoiset anorektikoiksi”.
Tälle riippuvuudelle on perustettu sivustoja, jotka kantavat nimeä Fatpride tai Läskiaktivistit, joissa haetaan kunnioitusta ja arvostusta lihavuudelle. Niissä lihavuudessa, tai läskiydessä, kuten he itse sen määrittelevät, on kyse siitä, että ongelma on muissa ihmisissä. Kuulostaako etäisesti tutulta?
Niinhän se Seppokin juo, ei siksi että halusi, mutta kun muija on niin hirvee. Läskiaktivistien sivuilla muut ihmiset määritellään läskikammoisiksi, lihavuuden huomaaminen on syrjintää ja laihduttaminenkin on epäterveellistä.
Syrjintää on myös se, että riittävän suuria vaatteita ei heille valmisteta. Lihaville tai plussakokoisille, kuten heitä tulee kutsua, suunnataan jopa omia mallistoja. Pitäisikö sitten narkomaaneillekin olla omat mallistot? Sellainen paita, jossa on kiristysnauha valmiina suonen esiin saamiseksi ja läppä taipeen kohdalla? Koot vain S tai todella pieni.
Alkoholistien paitoihin levennys kaljamahaa varten sekä housuissa valmiiksi vaipat?
Edelleen haluan painottaa, etten vaadi keneltäkään mitään. Narkomaanit saavat käyttää, alkoholistit juoda ja lihavat syödä. Tupakkaakin puolestani saa vetää.
Mutta ei saa valehdella. Se ei ole kilttiä.
Lihavuus on ongelma. Kyseessä on henkilö, joka syö itseään hengiltä ja usein syöttää myös lapsensa koulukiusattaviksi ja tuleviksi lihaviksi. Vaikka Irmeli juuttuisi oven karmeihin hän naurahtavaa vaan, että” lihavat ovat leppoisia”. Eivät muuten ole. Kukaan, joka kantaa jo vaikka 20 kilon ylipainoa ei ole leppoinen. Persvako hiessä ja vaatteet kiristäen harvoin hymyilyttää.
Ylipainoisista on myös paljon keventäviä vitsejäkin, kuten että lihavat pääsevät pulkalla lujempaa. Sekin on valetta, lihavaa et pulkkamäessä näe. Syynä on se sama kuin muissakin riippuvuuksissa; vaikka ne aluksi esittäytyvät sosiaalisina, ne muuttavat muotoaan ja tekevät kantajastaan epäsosiaalisen kotiin jääjän.
Seuraava fraasi onkin se, että” mä en ala kärsimään”, vaikka sitähän lihava juuri tekee. Kärsii. Sydän on koetuksella ja syöminen on pakkoa. Ja ihan oikeasti jokainen tietää sen, mitä kehossa kelluva rasva aiheuttaa koko elimistölle. Se on kärsimistä.
”Kerran tässä vaan eletään ja alla satakiloiset punnitaan neuvoloissa”, sanonnat, auttavat monet sen hetken yli kunnes itseviha muuttuu tilan kieltämiseksi; sen jälkeen väitetään, että tämä on juuri se tila johon olen aina pyrkinyt. Että maha on polvien edessä ja atlasnikama näyttää suuremmalta kuin jalkapallo. Siihen reagoidaan nyökkäämällä ja hymyilemällä.
Joskus Irmeliä erehdytään luulemaan raskaana olevaksi ja siitä kysyttäessä hän kieltää sen. Sitten Irmeli kysäisee takaisin, että onko hän muka niin lihava? Ystävä vastaa, että ”et oo”. Ja ehkä vielä pyydetään kaverikin katsomaan ja vakuuttamaan, että” ei Irmeli ole läski ja, että lihakset painaa enemmän kuin luut, jotka Irmelillä painaa 176 kg”.
Oikeasti pitäisi tarttua tällaista henkilöä kädestä kiinni ja kysyä, että herran jumala, mitä sulle on tapahtunut? Henkilö on oikeasti hengenvaarassa.
Heillekin on auttajat, jotka erityisesti tekevät rahaa tammikuussa. Erilaisten dieettien valmistajat ja neuvojat, jotka kertovat, että kyllä tämä tästä. Tämän ongelman kohdalla kuva blurraantuu juuri siksi, että tässä pitää pystyä kohtuukäyttöön; syömistä ei vaan voi lopettaa kokonaan. Laihdutusbisnes kukoistaa juuri siksi. Kuinka moni onnistuu? Kuinka moni laihduttaa tuhat kertaa ja aloittaa joka maanantai uudestaan?
Tämä on ryhmä jolle apua tarvitaan, mutta sitä ei ole tarjolla niin kauan kuin ollaan kivoja. Niin kauan kuin itsensä kuoliaaksisyöminen on ulkonäköasia, ei auta muu kuin ottaa lisää! Ulkonäkö on viesti sisäelimiltä siitä, miten menee. Nämä ihmiset usein ajattelevat, että heidän suurin ongelmansa on muiden ihmisten ilkeys. Maailman tulee siis muuttua. Jokainen tietää miten vaikeaa on laihtua. Siitä tehdään lehtijuttuja, niin suuri tapahtuma se on.
Apua kuitenkin voitaisiin kehitellä ja antaa kun myönnettäisiin, että kyseessä on riippuvuus vaikka henkilö itse haluaisikin painaa tuhat kiloa eikä välittäisi eikä etenkään edes haluaisi olla mikään langanlaiha. Ei se Arskakaan sillan alla halua lopettaa eikä etenkään halua mitään kravattia kaulaan tai töihin. Työt on sen mielestä typeryksiä varten ja elämä on tehty nautittavaksi, hän sanoo, vaikka viime talvena amputoitiin paleltumien takia muutama varvaskin pois.
Antaa heidän”nauttia”, mutta puhutaan asiasta sen oikealla nimellä ja se ei ole vapaus tai hauskanpito.
Ja ei, en ole anorektikko, erityisen laiha tai entinen lihava, jos sitä mietit. Syyt nostaa asiaa esiin ovat toiset.
Jos suutuit, niin se on ikävää. En aio kuitenkaan pyytää anteeksi sitä että puhun totta. Ja se olikin ainoa tarkoitukseni.

6 thoughts on “RASKAIN RIIPPUVUUS”

  1. Aliravittu-läski-narkkari sanoo:

    Oli hyvä kirjoitus! Et haukkunut ketään ja asenteesi oli vain rehellinen, ei muuta. Oli varsin järkevää käydä aiheen kimppuun alkoholismin ja narkomanian kautta. Keksitkö mitään järkevää, millä parantaa minut? 😉
    Olen kohta 40v. aliravittu-läski ja narkkarikin vielä. Surkeeta, miten voi antaa itsensä vajota näin alas, tiedän. Vaan elämä on potkinut rajusti päähän ja itse olen lannistunut sen myötä. Nyt tekis mieli jo normaalien ihmisten kirjoihin, vaan enpä näytä jaksavan/pystyvän yksin. Ja kuka auttaisi tällaista nyytiä? Yhden kerran yritin hakea apua kunnan terveydenhoitajalta, mutta hänpä katsoi kieroon, koska olen opiaattikorvaushoidossa. Itse ehdotin, jos alkaisin käymään punnituksessa viikottain, niin akka katsoi niin nenän viertä pitkin, eikä olis varannut edes uutta aikaa, ellen olis pyytänyt. Jätin sitten ne punnitukset siihen. Hänellä olis ollut jopa velvollisuus hoitaa, kun mulla on myös diabetes. vaan jäipä läski narkkari vaille hänen hellää hoitoansa 🙂 Kääriydyn viltteihini ja pysyn kotosalla.

  2. Tina sanoo:

    Kiitos:)
    Jaan tämän ja luen vielä uudestaan, olipa herättävä kirjoitus 🙂

  3. maria sanoo:

    heippa. Olen reilusti ylipainoinen ja päihderiippuvainen. Olen jo monta vuotta ollut irti päihteistä ja se todellakin on ”helppoa” koska olen lopettanut niiden käytön kokonaan. Ylipainoa on kertynyt niin lohtusyömisen vuoksi kuin terveydellisistä syistä ( kilpirauhasen vajaatoiminta ja muita sairauksia) . Mitään hese roskaruokii ja sellasii en syö kun tosi harvoin, mutta laihduttaminen on todella vaikeaa, vaikka ravinto terapeutilla käynkin. Tämä kirjoitus oli mielestäni todella hyvä ja täyttä totta. Tämähän on yksi riippuvuus ja ruoka kauppa on jotain aivan kamalaa, varsinkin tiskien lähistöt. Niistä suklaa patukoita on vielä kassan vieressäkin 😉 Ajatelkaas jos ne olisivatkin viina pulloja kolme 2 eurolla tai kassakoneen vieressä vielä se viimeinen rasia piikkejä tarjolla. Tahdonlujuutta tarvitaan, koska pitää osata se kohtuu käyttö ruuan kanssa. Ilkeily, haukkuminen, halveksyminen ei auta, mutta ei auta pään silittelykään eli jos joku haluaa ylipainoista kaveriaan auttaa niin asiasta puhutaan sen oikeilla nimillä ja rehellisesti, suoraan. Tuki on todellakin tarpeen ja kannustus… Ei poppakonsteja, säännöllinen, terveellinen ruokailu.

  4. noonis sanoo:

    Teksti oli täyttä asiaa! Tuo kohtuukäyttö asia jonko otit esille niin alkoholismissa kuin ylensyönnissä oli musta nerokas. Olen erittäin varma, että jos syömisen voisi lopettaa samoin kuin alkoholin juomisen siitä parantuminen olisi huomattavasti helpompaan. Kuten sanoit, ei alkoholisti kykene kohtuukäyttöön. Se on kaikki tai ei mitään. Mutta ihmisen, joka on ruokaan riippuvainen, joka hakee siitä lohtua ja turvaa on vain pakko löytää se kultainen keskitie ja selvitä sillä kohtuu käytöllä.

    Ylipäätänsäkin mun mielestä tästä asiasta puhutaan aivan liian vähän. Kyllä joskus saadaan kuulla uutisia kuinka monta prosenttia liikalihavuus on kasvanut väestön keskuudessa jne. mutta kaikesta huolimatta siitä ei puhuta tarpeeksi ja siitä ei puhuta oikealla tavalla. Kuinka monta ”kännissä olet ääliö” tapaisia mainoksia ja kamppanjoita pyörii lihaville? Niille on vain omistettu ne reality tv-sarjat joissa itketään, treenataan ja hoetaan elämän muutoksesta, onnistutaan ja itketään taas lisää. Tietenkin joku katsoja voi saada siitä inspiraation ja pistää elämänsä remonttiin, ainakin hetkeksi, mutta kaikki varmasti ymmärtävät ettei se ole sama asia,

    Asioista vaikeminen ja niiden kaunistelu ei auta ketään, päinvastoin. Sama pätee alipainoisuuteen. Kohteliaisuudeksi saatetaan mieltää kommentti: ”vou oot sairaan laiha, näytät ihan anorektikolta”. Kolikon toinen puoli on myös se, että laihoille saa sanoa olevansa ällöttävän laiha jne. mutta auta armias jos sairaalloisen lihavalle ihmiselle sanotaan: ”oot sairaan läski! yök”. Musta tämän tapaista epätasa-arvoisuutta pitäisi yrittää kitkeä pois. Ja puhun siitä kun nämä (ali- ja ylipaino) ovat sairaalloisella tasolla ja se on täysin itse aiheutettua. Se ei ole miltään kannalta kaunista eikä tervettä.

    terveisin 26 painoindeksin omaava, eli lievästi ylipainoinen

  5. Tr sanoo:

    Hyvä kirjoitus aiheesta, jota on vaikea käsitellä. Huomauttaisin kuitenkin, että esimerkiksi lievästä ylipainosta ei ole juuri haittaa ja nykyihanteiden vuoksi monet normaalipainoisetkin yrittävät laihduttaa ja kokevat painonsa ongelmalliseksi. Mainonnassa näkyvät kehot ovat alipainoisesta vieläkin hoikemmiksi tietokoneella muokattuja. Sen vuoksi monet sellaisetkin kokevat tämän iskuna vyön alle, jotka eivät edes varsinaisesti ole ruoka-riippuvaisia.

    Arvostan muuten otsikon sanaleikkiä, vaikka sen kirjoittaminen kapiteeleilla onkin vähän tarpeetonta alleviivaamista.

  6. Juha Juu sanoo:

    Niin kyllähän se ylensyönti taitaa olla jonkinlainen sairaus, jos nyt ajattelen mitä sillä ihminen itselleen aiheuttaa. Terveysriskit ovat ilmeiset ja tulevat esiin nopeasti ja aiheuttavat vakavia oireita ihmiselle ja hoitamattomina johtavat ennenaikaiseen kuolemaan, jos olen oikein ymmärtänyt. Kun sitten lääkäri ottaa puheeksi elintavat ja terveellisen ruokavalion ylipainoisen ihmisen kanssa, joka KÄRSII liikalihavuuden aiheuttamista oireista, niin jostain kumman syystä todella harva ihminen kykenee muuttamaan suhdettaan ruokaan, joka on sellainen että sitä syö niin paljon, että lihoo ja mitä enemmän lihoo, sitä vähemmin pystyy liikumaan ja silloinhan taas lihoo lisää. Olen myös joskus katsonut TV:n laihdutus kilpailu ohjelmia, jossa on aikamoinen koneisto kilpailijoiden takan jotta tuloksia syntyisi… miksiköhän… ? ? ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *